tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sveitsinsuomalaista juhlintaa




Ulkomailla omasta kotimaasta tulee joskus ihmeellisen kiehtova. Tämä saattaa johtaa kansallisromanttiseen juhlintaan, jota ei ikinä Suomessa tulisi harrastettua. Myös ulkomaalainen poikaystävän kautta tulee tutustuttua suomalaiseen kulttuuriin yllättävillä tavoilla. Joten tässä kuussa ollaan jo eksytty Montreux'n Mannerheimin muistojuhlaan ja viimeksi viime lauantaina suomalaisiin juhannusjuhliin berniläisen lähiöjärven rannalle.


Mannerheim juhla järjestetään sen muistomerkillä joka vuosi Montreux'ssa, Geneve-järven rannalla. Juhlaan osallistuu armeijaväkeä niin Suomesta kuin Sveitsistäkin, ja tänä vuonna jopa joku suomalainen armeijan soittokunta (ehkä jopa Kaartin, en oo varma) oli järjestetty paikalle. Vaikka meininki oli aika paatoksellista (kaupunginjohtajan ja suurlähettilään puheita, seppeleen laskua, Lotta-pukuja ja Talvisodan taisteluasemien esittelyä), oli tilaisuus ihmeen sympaattinen. Lopuksi Montreux'n kaupunki biffasi paikalle saapuneille suomalaisille apérot-juomat rantakahvilassa. Verkostoiduin vain vähän, lähinnä muiden nuorten kanssa, mutta sveitsinsuomalaisia oli kiinnostavaa tarkkaillaa vähän kauempaa. Jotkut oli niin sveitsiläistyneitä, ettei suomi oikein enää sujunut. Toiset oli taas pysyneet hämmästyttävän normaaleina, huolimatta parista vuosikymmenestä ulkosuomalaisen elämää.


Toinen suomalaisten kokoontumisajo, juhannus-juhlat, järjestettiin Bernissä pikkuisen Moossee-järven rannalla. Mentiin paikalle Jaanan ja Guillaumen kanssa, yksin ei ehkä oltais uskallettu paikalle. Saavuttiin paikalle tietty myöhässä ja tervetuliaismaljat oli otettu. Missattiin myös Bernin Suome ystävät -järjestön johtajan tervetuliaispuhe.


Myös juhannusjuhla oli yllättävän mukava: paikalla oli myös muita nuoria, jopa hämmästyttävän paljon ja pienessä juhlateltassa oli helppo tutustua muihin suomalaisiin. Paikalla oli myös paljon sveitsiläisiä, jotkut paikalla suomalaisen puolisonsa kanssa, toiset olivat vaan hulluja suomifaneja. (viikonloppuna tapasin kolme ihmistä jotka opiskelee suomea huvikseen ilman mitään perhesuhteita maahan). Juhlissa on myös kokko, jonka ympärillä laulettiin kaikkia kansallisromanttisia iskelmiä. Loppuillassa jorattiin Kaija Koota teltan tanssilavalla keski-ikäisten kanssasuomalaisten kanssa, loisteliasta!





maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sveitsin kesä

Vika viikko (ainakin tällä erää) Sveitsissä käynnistyi tänään, joten säästelen kirjoitusmotivaatiotani ens viikolla alkavaan työrupeamaan. Tässä vähän visuaalista informaatiota, minkälainen Sveitsin kesä parhaimmillaan on:


Kesä vuoristossa. Näkymä Stockhorn-huipulta muille Alppihuipuille.


Pieni vuoristojärvi Stockhornin kupeessa.



Schwingen-fest: Kolmannelle sijalle yltänyt saa tämän varsan palkinnoksi pöpissä sveitsiläisessä urheilulajissa, joka on...



...suosittu erityisesti maanviljelijöiden keskuudessa ja jonka pääpalkintona on jättimäinen sonni ja jossa ideana on...



... pukea juuttikankaasta tehdyt pöksyt jalkaan ja astua sahanpurukehään kanssakilpailijan kanssa ja tarttua kaveria pöksyistä.


Ideana on saada vastustaja selälleen erilaisin tekniikoin. Lopussa voittaja puhdistaa häviäjän selän sahanpuruista, jotka on tarttuneet tappion hetkellä painikehän alustasta. Tätä on "Schwingen", hullu sveitsiläinen paini.




Äskeinen laji on osa juntihkoa sveitsiläisyyttä, mutta onneksi reilun tunnin junamatkan päässä sijaitsee Montreux, kulttuurin ja sheikkien öljyrahan keskus. Myös riistofirma Nestlen päämaja sijaitsee tässä maanpäällisessä paratiisissa. (järvi ei ole vinossa, kuvaajan vatupassi on)




Myös muusikkolegenda Freddy Mercury rakastui tähän pieneen ranskankielisee kylään Geneve-järven rannalla. Vastarannalla siintää Ranska ja Evianin (kyllä, sen veden alkulähde) kylä.
Ällöttävän idyllistä, mutta myös mielenkiintoista. Nähtiin mm. ökyhienoja burqia arabinaisten yllä, burqineja pikkutyttöjen päällä, kerskailijoita paksuine sikarineen ja rikkaita venäläisturisteja. Sveitsi houkuttelee hieman erilaista kävijäjoukkoa kuin suomalaiset ryteikkökesämökit. Myös esimerkiksi Gaddafin klaanilaisia, Genevessä se Hannibal Gaddafikin pidätettiin, mistä alkoi jo pari vuotta kestänyt diplomaattinen kriisi Sveitsin ja Libyan välillä. Nyt näyttää jo paremmalta, sillä Libyan kaksi vuotta panttivankina pitämä sveitsiläinen liikemies päästettiin viime yönä vihdoin kotiin.

Maa, jossa pääsee sujauksessa palmujen katveeseen, ei voi olla täysin huono.


torstai 27. toukokuuta 2010

Sveitsiläisestä suvaitsevuudesta

Bernin katukuvassa on yksi silmiinpistävä piirre, jota ei Suomessa yhtä voimakkaasti huomaa: Sveitsi on täynnä vammaisia ihmisiä. Tai siis, siltä ainakin vaikuttaa. Lähes päivittäin näkee sokean valkoisen kepin kanssa juna-aseman horror-ruuhkassa, jossa näkevänkin on vaikea luovia eteenpäin. Bussissa on usein äiti vammaisen lapsen kanssa ja kadulla rullaa pyörätuoli jos toinenkin. Eka mietin, että ehkä ympäri Sveitsiä ripotellut lääketehtaat ja niistä vuotavat kemikaalit (?) lisäävät vammaisten määrää, kunnes tajusin ajatella asiaa toisella kantilta. Sveitsissä ei ole yhtään enempää vammaisia kuin muuallakaan, mutta täällä vammaisuus ei vain ole ongelma. Infrastruktuuri mahdollistaa sokean kulkemisen keskellä ihmismassoja juna-aseman lattiaan piirrettyjen viivojen avulla. Bussissa kuski nousee auttamaan pyörätuolin kyytiin ja usein kanssamatkustajat kohtelevat vammaista lasta kuten muitakin. Johtopäätös on siis se, että salliva ja avoin ilmapiiri tekee kaupunkielämän helpoksi kaikenlaisille ihmisille. Ainakin verrattuna Venäjään ero on huomattava. Pietarissa en varmasti ole kertaakaan nähnyt vammaista ihmistä katuvilinässä (tai no, naapurin juoppo tais olla sokea, ehkä myrkkyviinan seurauksena), mikä taas johtunee siitä, että siellä vammaiset eivät tunne oloaan järin tervetulleiksi kanssaihmisten joukkoon. New York Timesin mukaan jopa Venäjän paraolympialaisurheilijat joutuvat pyytämään erikoisurheiluvälineensä käytettyinä länsimaisilta kilpakumppaineilta. Ja ilmeisesti Vancouverista vammaisurheilijat toivat kotiin about kymmenen kertaa enemmän mitaleja kuin surkeasti menestyneet "oikeat" urheilijat. Myös venäläinen infra ei järin suosi ihmistä pyörätuolissa - tai edes lastenvaunuissa. Ehkä sen vuoksi venäläisiä lapsia pidetään aina sylissä.
Myös homot ja lesbot pussailevat Bernin kaduilla avoimesti ilman, että kukaan edes miettii kurtistavansa kulmiaan. Tottakai homofobisia on kaikkialla, mutta onneksi yleinen ilmapiiri sallii homouden siinä missä heteroudenkin. Esim. Johanna Korhosen keissi lähinnä järkytti niitä paikallisia, joille selitin tilanteen. "Miten sellaisessa maassa kuin SUOMI, voi vielä tapahtua tollaista?". Niinpä.
Sveitsiläiset suvaitsevat myös mietojen huumeiden käytön muita eurooppalaisia maita paremmin. Näin kesän tullen, jo tutuksi tullut imelä haju leijailee vastaan lähes joka kadunkulmassa. Täällä on ihan perussettiä sytyttää jointti laskettelurinteessä, yliopiston pihalla tai junalaiturilla. Lain mukaan hasista saa kantaa mukanaan, mutta vain "omaan käyttöön". Polttelu on täällä sama asia kuin Suomessa pussikalja: joukko kaveruksia lähtee puistoon perjantai-iltana, ei juomaan, mutta polttelemaan. En tiedä lisääkö mietojen huumeiden salliminen myös vahvojen huumeiden suosiota, mutta kerran jos toisenkin portaikossa on tullut vastaan piikkiä suoneen iskevä narkkari. Bernin kaupunki onneksi pitää huolen narkkareistaan: joka päivä on tarjolla ilmainen lounas ja puhtaat piikit. Kun on käyttänyt herskaa 10 vuotta, valtio alkaa maksamaan huumeannokset. Lääketieteellisesti on kai mahdotonta enää elää ilman, jos on tunkenut heroiinia sisäänsä jo kymmenen vuotta. Siksi rikoksia ja muita ongelmia ehkäistäkseen on Sveitsi on alkanut viime vuodesta lähtien maksamaan näiden pitkäaikaisnarkkarien huumeet. Närää aiheuttaa Bernissä se, että muut kaupungit ei samalla tavalla tue huumeisiin sortuneita. Ilmaiset herskat saa kai ympäri maata, mutta ruokaa ja puhtaita piikkejä vain Bernistä. Lopputulos: moni muualla asuvista narkkareista muuttaa Berniin. Solidaarisuuden raja kulkee näköjään kantoneittain.
Myös muissa on havaittu, miten Sveitsissä huumeiden (tai huumeiden ja huumeiden, paikalliset nauraa sut pihalle, jos kutsut hasista huumeksi) käyttö on tavallista helpompaa. Bern on täynnä saksalaisia punkkareita, jotka saapuvat tänne - ainakin paikallisen lehdistön mukaan - vapaan huumelain perässä. Nämä samat punkkariveijarit tulee vastaan bussipysäkillä päivittäin. Ensin he pyytävät rahaa ja sitten, annoit tai et, he toivottavat kauniisti hymyillen mukavaa päivän jatkoa. Täällä ei ole romanialaisia kerjäläisiä, mutta paljon paikallsia ja jonkin verran ilmeisesti näitä saksalaisia. Berniläiset kuitenkin pitävät omista kerjäläisistään. Näin ulkopuolisen silmin näyttää, että kaupunkilaisilla on oma vakkarikerjäläinen, jolle he antavat usein rahaa. Esim. Thomas heittää useia pari frangia aina samalle miehelle, joka päivystää aseman kupeessa. Viimeksi tänään kaupungilla kuulin, kun parikin tyyppiä moikkasi yhtä kerjäläistä ohi kävellessään. Ehkä Suomessa kerjäläisvihaa aiheuttaa se, että ne tuli muualta, eikä ole oman yhteiskunnan heittiöitä.
Eli mun kokemuksen perusteella, sveitsiläiset, tai ainakin berniläiset, ovat suvaitsevaista porukkaa. Bernissä suvaitsevaisuutta lisää ehkä vasemmisto-vihreä kaupunginhallitus, joka esim. antaa paikallisten anarkistien asua keskustassa paraatipaikalla vanhassa ratsastuskoulussa, jonka anarkistit alun perin valtasivat. Poliisi ei kuulemma saa mennä Reitschuleen, joka on julistettu Köpiksen Cristianian kaltaiseksi "vapaavyöhykkeeksi". No tietty sveitsiläisten anarkistien valtaama rakennus ei ole kauhean anarkistinen: siellä on mm. leffateatteri ja klubeja, joista yhdellä käytiin Timon, Sadun, Ollin ja Lotan kanssa pääsiäisenä. Paikallinen (ääri)oikeisto yrittää saada nuoria ulos talosta ja luvassa on jo viides Sveitsin Kansanpuolueen (samat, jotka tekivät aloitteen minareettikiellosta) alulle panema kansanäänestys, jotta paikka saataisiin takaisin kaupungille ja muutettua esim. jälleen yhdeksi ostoskeskushelvetiksi. No, onneksi berniläiset on jo neljä kertaa tyrmänneet lakialoitteen Reitschulen sulkemisesta.
Kuten joka asiassa, myös sveitsiläisessä suvaitsevaisuudessa on yksi mutta. Perisveitsiläiset piirteet, kuten avoimuus ja salliva ilmapiiri, jotka ovat aikoinaan nostaneet Sveitsin maailman diplomatiakeskukseksi ja ulkomaisten suosikkikohteeksi matkailla ja jopa asettua aloilleen, ovat alkaneet murtua. Sveitsissä puhutaan jo jonkin sortin kriisistä, sillä maan koko identiteetti on muuttumassa. Sveitsi on alkanut sulkeutua sisäänpäin, sillä äärioikeistolaisen poliitikan nousu on saanut ihmiset pelkäämään kaikkea mikä tulee ulkomailta. Pahin isku sveitsiläiselle suvaitsevaisuudelle oli tietty minareettikielto, mutta myös finassikriisi on lisännyt muiden maiden kritiikkiä Sveitsiä kohtaan. Yhdysvallat vaatii UBS-pankkia avaamaan asiakastietojaan, Ranska ja Saksa sen sijaan valitsivat oikotien ja ostivat parin muun pankin asiakastiedot varastettuina, mikä lisäsi kitkaa naapurusten välille. Sveitsi on osittain muuttunut sisällä jylläävien voimien vuoksi, mutta samanaikaisesti muu maailma on alkanut vaatia Sveitsiä muuttumaan, mikä puolestaan saa sveitsiläiset vetäytymään kuoreensa yhä enemmän. Saksalaisia täällä jo halveksutaan siitä, että Saksasta saapuvat työntekijät tekevät töitä liian halvalla ja laskevat siten yleistä palkkatasoa. Eivätkä saksalaiset paikallisten mukaan edes kuluta rahojaan täällä, vaan kaahaavat saksalaisautoillaan kotimaahansa ostoksille (Sasa tietää tästä ehkä jotain enemmän..:D). Afrikkalaisia syytetään liian aggressiivisesta iskutekniikasta (näin kertoi mm. Sveitsin radio) ja muslimit nyt vaan ovat epäilyttäviä minareetteineen.
Äärioikeisto ottaa tietenkin kaiken hyödyn tilanteesta ja luo mielikuvaa, miten kaikki mikä tulee ulkomailta on pelottavaa ja uhka Sveitsille. Ja tietty muut puolueet lähtee kalastelemaan näitä äänestäjiä muuttaen omia vaaliteemojaan vähemmän suvaitsevaan suuntaan. Sama trendi on valloillaan näköjään myös Suomessa, jossa SDP on alkanut kalastella Perussuomalaisten äänestäjiä idioottimaisilla "maassa maan tavalla" -sloganeilla ja uusilla linjauksilla, miten töitä pitää löytää suomalaisille työttömille ennen ulkomaisten palkkaamista. Ja silloinkin ulkomaiset sais tulla vaan EU:n sisältä. Tollainen populismi on selvää idioottirasistien kosiskelua, sillä ei nekään SDP:ssä voi olla niin typeriä ja kuvitella, että ulkomaiset tulee varastamaan suomalaisten siivojien ja raksaäijien työt. Niitä töitä nyt ei vaan kukaan Suomessa enää oikein halua tehdä.
Pitää vaan toivoa, ettei Sveitsi vetäydy täysin kuoreensa ja ala vieroksua ulkomaisia työntekijöitä. Sillä jos Suomessa töitä saa tulevaisuudessa tehdä vain suomalainen tai hätätapauksessa EU-kansalainen, niin ei taida EU:n ulkopuolelta tulevalle Thomasille sieltä töitä löytyä. Siinä tapauksessa mun pitää jäädä tänne. Onneksi en sentään ole saksalainen, afrikkalainen enkä muslimi.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Gorka gorka gorka!


Just married! Ksenia and Urs 17.4.2010

Jotta tää blogi menis vielä sekavammaksi, vuorossa on selostus siitä mitä tapahtui pääsiäisen ja Kirgisian-loman välillä.
Päivä sen jälkeen kun pääsiäisvieraat oli saatu heitettyä lentokoneeseen, lähdin itse perässä Suomeen. Matkavakuutus nimittäin edellyttää, että käyn kotimaassa 3 kk välein, sillä on halvempaa ostaa lennot kuin jatkaa vakuutusta kattamaan koko ulkomailla oloaika. Suomessa oli muitakin hauskuuksi, kuten viikonloppu Tampereella Soho-kaljoitellen ja Heini synttäribileissä juhlien. Suomen-viikonlopun aikana viimeisteltiin myös gradu valmiiksi Annan ja teknisen tuen (Hannun) kanssa. Reissu jatkui kuitenkin lyhyeksi sillä jo muutaman päivän päästä hyppäsin Pietarin-junaan ja ylitin itärajan. (Järkevässä ja järjestelmällisessä Sveitsissä asuminen vaatii muutamaa Venäjän-reissua vuodessa, jotta elämään saa sopivan annoksen myös kaaosta ja epäjärjestystä). Asemalla odotti Tuija, joka majoitti mut ja seuraavana päivänä saapuneet sveitsiläisvahvistukset, Thomasin ja Richardin mukavaan kimppakämppäänsä Tshehovalla.

Mursut Pietari-Paavalin-linnoutuksella.


Achtung Baby! Vaaravyöhyke: saatat rakastua sveitsiläiseen.
Pietarissa vedettiin taas perussetti: khatsapuria, mursujen katselua Pietari-Paavalin-linnoituksella, kävelykaljoja, munakoisoja kiinalaisessa, oopperaa ja venäläistä taidetta. Tällä kertaa otettiin audioguide-kuulokkeet Venäläisessä museossa, mikä oli ihan huippuidea. Suosittelen! Nauha selittää paitsi teoksia, myös Venäjän historiaa ja kulttuuria. Meillä oli tylsästi englanninkieliset, mutta audioita myyneen mummon mukaan venäjänkielinen selostuksen on tehneet maan eri julkkikset. Eli ensi kerralla pitää yrittää kuunnella, mitä Alla Pugatsova (tjms.) selostaa Repinin maalauksista! Aikaa Pietarissa meillä oli vaan pari päivää, sillä keskiviikkoiltana jatkettin matkaa Moskovaan yöjunalla, sillä Venäjän-matkan päätarkoitus oli juhlia moskovalaisia häitä tulevana lauantaina.


Väsyneet matkaajat aamuteellä platskarta-luokassa matkalla Moskovaan.
Olin ostanut tahalteen halvimmat makuupaikat järkyyttäkseni sveitsiläisiä 50-hengen platskartavaunulla. Mutta ainoa asia, joka sveitsiläisiä järkytti oli se, ettei kukaan juonut votkaa (yritin selittää, että ehkä venäläiset ei juo votkaa keskiviikkoiltana, varsinkin jos jatkavat suoraan töihin yöjunasta). Silti pojat otti oman pullon mukaan ja joivat sitä salaa, kun vaunusta oli jo valot sammutettu. Hyvin taas kliseet toimii: mitä muutakaan venäläisessä junassa muka tehtäisiin kuin dokattaisiin?

Valtionyliopisto, yksi Stalinin seitsemästä sisaruksesta.
Moskovassa oltiin seuraavana aamuna puoli seitsemältä aika ihmisraunioina. Junassa pystyy nukkumaan ehkä tunnin kerrallaan ja mä olin aamuviideltä jo täysin kyllästynyt yrittämään enää nukahtamista. Onneksi päästiin jo aamulla meidän hostellihuoneeseen (vinkin kautta löydetty Godzillas oli huippukiva, suosittelen!). Kukaan ei kuitenkaan malttanut jäädä nukkumaan, vaan lähettiin saman tien keskustaaan. Thomasin pitkäaikainen haave nähdä Leninin muumio toteutui viimein (ekalla kerralla jono oli liian pitkä ja tokalla kerralla Thomas hyppäsi väärän aidan yli, minkä vuoksi vartija heitti Thomasin ulos ennen Leninin näkemistä), kun käytiin Punaisen torin mauseluemissa. Lenin itse näytti lähinnä nukelta, mutta pelottavinta oli joka kulmassa seisseet, pitkiin ulstereihin pukeutuneet miliisit. Miliisit eivät puhuneet mitään, ohjasivat vaan syvemmälle pimeyteen viittaamalla suuntaa. Ihan kuin olisi ollut matkalla KGB:n kuulusteluihin. Seuraavaksi mentiin uudelleen rakennettuun Kristus Vapahtajan kappeliin, joka oli tosi vaikuttava. Päivän kilttien turistinähtävyyksien jälkeen oli pahuuden aika: Thomas ja Richard + 10 muuta sveitsiläistä poikaa lähti juhlimaan sulhas-Ursin polttareita Moskovan yöhän.

Verna on oppinut vaihdossa paitsi hyvin venäjää myös tärkeimmän: Russian pose!
Mä lähdin Moskovassa asuvan opiskelukaverin Vernan kanssa toisaalle juhlimaan. Sveitsiläisten polttarit alkoi reissulla banjaan, ja kuulemma etenkin vihdoilla toisiaan hakkaaminen oli tehnyt vaikutuksen. Me aloiteltiin Vernan kanssa bileiltaa muutamalla olutkannulla Cafe Gogolissa, jossa tavattiin kolme mukavaa moskovalaislesboa. Ne vei meijät myöhemmin kivalle homoklubille, jossa olo tosin oli vähän ulkopuolinen. Harvoin on sellainen olo, että otsaan olis kirjoitettu "hetero". Yön pimeinä tunteina päädyttiin samalle klubille sveitsiläisten kanssa (jostain kummasta syystä polttariporukka oli niin ikään päätynyt homoklubille) ja perivenäläisen tapaan bileet päättyivät aamu(yön) sushille. Takaisin hostellissa oltiin aamukuudelta, tasan 24 tuntia sen jälkeen, kun oltiin herätty. Seuraava päivänä herättiinkin neljän aikaa iltapäivällä. Viiden aikaan syödyn aamiaisen jälkeen käytiin ihailemassa Moskovaan valtion yliopiston puistosta. Illalla kaikki oli niin väsyneitä edellisillasta ja seuraavana päivänä oli vuorossa venäläiset häät, joten perjantaina mentiin nukkumaan jo kahden aikaan yöllä. Seuraavana aamuna aloitin häihin valmistautumisen venäläisittäin pitkän kaavan mukaan: Thomasin ja Richardin vielä nukkuessa lähdin läheiseen kauneussalonkiin kampaajalle ja manikyyriin. Koska venäläisten tyyli eroaa välillä länsimaisesti, pelasin varman päälle ja pyysin kampaajaa tekemään perinteisen lettikampauksen, josta tuli tosi hieno! Manikyyrissä käyn vaan Venäjälle about joka toinen vuosi ja manikyristi kauhistelikin mun kynsiä. "Miksi et tee itsellesi manikyyria kotona?" "Ei se oo mulle niin tärkeää", vastasin. "No, mikä on sitten tärkeää eurooppalaisille naisille?" Aloin jo valmistella puheenvuoroa, miten ehkä urheilu, kavereiden tapaaminen tai joku muun on Euroopassa tärkeämpää kuin kauneudenhoito, mutten ehtinyt sanoa mitään, kun manikyristi jatkoi "Hiukset, meikki vai mikä?" En oikein tiennyt, mitä sanoa, joten sanoin vakuuttavalla äänellä "Hiukset, ne on erittäin tärkeät Euroopassa" Taas tuli valehdeltua, kun en tajunnut että elämän tärkeät asiat tulee valita kauneudenhoidon piiristä.

Kun tukka ja kynnet oli kunnossa, lähettiin valumaan kohti hääpaikkaa, joka oli Moskovan ulkopuolella Mitishissä. Koska sulhanen on jo kevyesti ryssittynyt (tässä positiivinen merkitys), meidän piti mennä sinne elektritskalla ja taksilla sen sijaan, että oltaisiin suoraan hypätty taksiin. No, paikallisjuna on aina mielenkiintoinen kokemus Venäjällä. Tällä kertaa siellä myytiin mm. sähkötainnuttimia, joita myyjä ystävällisesti testasi ilmaan. Sveitsiläiset (tässä vaiheessa porukka oli kasvanut jo 8 henkilöön) jo vähän mietti tainnuttimen ostamista, sillä hostellin respan poika oli sanonut, "että kunnon häissä tapellaan aina". No jäi ostamatta ja monivaiheisen etukäteen tilattujen taksien löytämisen ja määränpään selittämisen jälkeen päästiin perille häävieraille varattuun hotelliin, joka oli jonkilainen lepokeidas. Neuvostoaikana paikka oli puolueen käytössä ja suljettu ulkopuolisilta. Nytkin meni vartti ennen kuin portilla seisseet vartijat suostuivat päästämään meidät sisään. Hotellissa ehdittiin just vaihtamaan vaatteet ennen kuin bussi lähti kuljettamaan meitä hääpaikalle, läheiseen ravintolaan.

Ruokaa oli, juomaa oli.
Tähän mennessä koko päivä oli mennyt paikasta toiseen säntäilyyn, eikä kukaan ollut oikein ehtinyt syödä edes aamiaista. Hääpaikalle odottikin mahtava, mutta samalla myös pelottava näky, kun vieraat ohjattiin aperitif-pöydän luo. Pöytä notkui vodkaa, viskiä, viiniä ja tuoremehua. Onneksi oli myös syötävää, ja mä aloitin varovasti viinillä toisin kuin kaikki muut, joiden aamiaiseksi muodostui pari votkapaukkua. Hyvä alku mille tahansa lauantaiaamupäivälle. Morsiuspari saapui hääpaikalle vasta myöhemmin ja myöhässä, sillä venäläiseen tapaan avioliiton rekisteröiminen oli kestänyt odotettua pidempään. Morsiusparin saavuttua bileet akoivat todenteolla. Tässä vaiheessa kello oli about kaksi iltapäivällä ja ohjelmaa kesti aina puoleen yöhön. Häät oli kerrassaan loistavat, mäkin haluan venäläiset häät!

Lahjat laitettiin joulukuusen (?) alle. Morsiuspari kuuntelee lahjapuhetta.
Parasta oli se, että sulhasen vanhemmat on sveitsiläisiä maanviljelijöitä, jotka oli saapuneet häihin kansallispuvuissa. Venäläisetkin saapuivat omassa kansallispuvussaan: minihameissa ja piikkaressa. Sulhasen vanhemmat oli välillä (tai aika usein) aika hämillään, kun venäläiset häät oli, no venäläiset häät. Votkaa juotiin jatkuvasti, koko ajan oli joku ohjelmanumero/tanssi/puhe käynnissä ja diskovalot välkkyivät. Lisäksi usein alettiin huutaa "gorkagorkagorka" jolloin morsiusparin tuli suudella mahdollisimman pitkään.

Venäläisissä häissä kaikki tanssii.


Suomessa vaihdossa ollut Ksenia toi suomalaiskulttuuria häihinsä. Häävalssin sijaan Urs ja Ksenia veti oman koreografiansa Finskaja Polkan tahdissa.
Jossain vaiheessa iltaa osa vieraista (en minä) alkoi olla aika tuiterissa. Sveitsiläisten kunniaksi on sanottava, että ensi sammui venäläinen ja sitten vasta sveitsiläinen. Bussi vei meidät takaisin hotelliin jo puolen yön aikaan, mutta bileet jatkuivat hotellin baarisa, kunnes baari lopetti myymisen koska "votka loppui". En tiedä oliko se totta vai tekosyy saada meidät jo nukkumaan.

Morsiamen kaverit ensin itki perinteen mukaan ja seuraava ohjelmanumero sisälsi vihtoja, laulua ja kultahattuja.