torstai 28. tammikuuta 2010

Kotiinpaluu


Paluu Sveitsiin viime viikolla tuntui kuin olisi päässyt oikeaan etelään. Helsinki-Vantaalla oli lähtöpäivän aamuna reippaat parikymmentä astetta pakkasta ja oma vaatetus sen mukainen. Bernissä vastaan iski lämpöaalto: aurinko paistoi, ihmiset lounastivat terasseilla ja mittari kipusi ainakin viiteen plusasteeseen. Okei, +5 ei sinänsä riko mitään lämpöennätyksiä, mutta 25 asteen ero lähtöpaikan ja määränpään välillä tuntui kuin olisi astunut ulos tropiikissa. Tuntui hieman naurettavalta raahata murtsikkasuksia mukana samalla, kun kaikki merkit kertoivat kevään jo saapuneen Sveitsiin.

Finn tai Björk. Niille vois pukea eriväriset t-paidat tunnistamisen helpottamiseksi
Pian kuitenkin kävi ilmi, että Sveitsin talvi lymyilee vuoristossa. Kaupunkeihin sataa vain harvakseltaan ja kevyesti lunta, sillä (mun teorian mukaan) ympäröivät vuoret pitävät pilvet loitolla. Pilvien puute tuo myös tavallista (=Suomea) enemmän aurinkoa Berniin ja pitää lämpötilat kohtuullisina. Onneksi pääsin heti muutama päivä saapumisen jälkeen vuoristoon ihastelemaan lunta ja takaisin talven pariin, kun mentiin Thomasin ja sen parin saksalaisen kaverin kanssa talvivaellukselle Gstaadiin, joka on tunnettu muun muassa elokuvaohjaaja Roman Polanskin kotiarestikylänä. Jotenkin mulla oli kuitenkin sellainen käsitys, että Gstaad olisi leppoisa ja joviaali pikkukylä Bernin kantonin vuoristossa. Olin väärässä.

Perushotelli Gstaadissa
Heti saavuttaessa selvisi, että Gstaad on yksi pahimmista ökykohteista Alpeilla (Thomas olikin hiljaa itsekseen ihmetellyt mun intoa mennä Gstaadiin). Vastaan ajoi lähinnä mersuja ja lexuksia ja kylässä hengaavilla turisteilla oli usein turkki yllä ja rotan kokoinen koira käsivarrella. Pikkuruisen alppikylän pääkadun varsilla oli muun muassa luksuspankkien konttoreita, huippukalliita kelloliikkeitä ja haute coutere -putiikkeja. En ole koskaan missään haistanut rahaa niin selvästi. Kuulemma myös Elizabeth Taylorilla on oma chalet Gstaadissa, jossa myös Michael Jackson eläessään hengaili epämääräisesti nuorien poikien kanssa. Vastaantulijat olivat karikatyyreja rikkaista ihmisistä eli itsestään, ihan kuin kaikki olisivat vain leikkineet rikkaita, sillä niin kliseisesti oli omaisuus ripustettu ylle. Oli pakko vähän nauraa koko ajan, sillä olo oli kuin absurdissa elokuvassa, joka on vedetty överiksi.

Peruslinna Gstaadissa
Heti vaelluksen alettua, mielikuva Gstaadista kuitenkin muuttui nopeasti. Kylän ulkopuolelta alkoi ulkoilureitti, jolla kulki viereikkäin murtsikkalatu, ratsastuspolku ja haikkaustie. Kaikki mun kolme suosikkiharrastusta rintarinnan! Aurinko paistoi (tietty) ja maisemat olivat niin sveitsiläiset kuin saattaa kuvitella: vanhanaikaisia mökkejä (sisältä varmaan aika moderneja), vuoria ja hevoskärryjä näkyi matkan varrella. Ihanaa!
Viikonloppu meni muutenkin saksalaisia vieraita viihdyttäessä. Kylässä oli siis Gerhard, jonka kanssa Thomas oli kielikurssilla Meksikossa joskus aikoinaan ja tämän tyttöystävä Anja. Käytiin Gstaadin-reissun lisäksi katsomassa karhuja, syömässä hyvin ja vähän ostoksilla. Puhuin urheasti saksaa ensin 100 prosenttia ajasta, sitten 80, 60, 40 ja vikana aamuna enää pelkkää enkkua. Saksan kielen puhuminen on neljä päivää putkeen vielä vähän liian rankkaa.

Lentokentälle/kotiin pääsee Gstaadista myös helikopterilla

Vieraiden lähdettyä oon yrittänyt keskittyä gradun tekemiseen, mikä on suhteellisen hyvin onnistunutkin. Sain Suomessa hyvää ohjausta ekaa kertaa noin vuoteen, mikä auttoi tajuamaan miten sitä tutkimusta tehtiinkin. Tähän asti oon vaan räpeltänyt jotain. Oon majoittautunut pääosin Bernin yliopiston kirjastoon, sillä luennot alkaa Fribourgissa vasta helmikuun lopussa. Tänään kuitenkin raahauduin Fribourgiin lounastamaan pian kotiutuvan vaihtokaverin kanssa. Ruokalassa satuttiin samaan pöytään sveitsiläisen tytön kanssa, jonka äiti on suomalainen. En ole ehkä koskaan tavannut yhtä Suomi-vihamielistä ihmistä. "Suomalaismiehet on KAIKKI rumia ja hiljaisia" "Älä puhu mulle suomea, en halua edes yrittää ymmärtää" "kävin lapsena Suomessa joka vuosi, mutta vain kesäisin, koska talvi on AIVAN hirveä, enää en käy ollenkaan". Ilmeisesti kaverin äitiä vaivaa tyypillinen ekspattisyndrooma, jonka mukaan oma kotimaa on sieltä ja syvältä ja kaikki asiat on miljoona kertaa paremmin uudessa paikassa. Liekö tällä selitetä itselleen, että oli oikea ajatus muuttaa pois ja että uudessa maassa kaikki on paremmin. (toiset muistavat päinvastoin ja pitävät Suomea paratiisina, jossa ei ole pienintäkään vikaa). Mutta any ways, aika kamala ajatus, että joku on saanut lapsensa vihaamaan entistä kotimaataan noilla (valheellisilla?) perusteilla.

Talvinen Bern
Hyvin alkanutta gradun tekoa uhkaa ensi viikolla saapuva Sasa, jonka kanssa lähdetään kaksille vuorille - tai kai ne kaikki samoja Alppeja on - hiihtelemään. Ensin olis tarkoitus viettää pari päivää Bernin lähellä Aadelbodenissa ja sit viikonloppu mun ja Sasan suosikkikohteessa Engelbergissä avecien kera. Hiihtolomien jälkeen alkaa kahden viikon ranskan intensiivikurssi, jota EI ole tarkoitettu aloittelijoille. Hah, menen silti, sillä sen verran olen oppinut, että vain suomalaiset noudattavat sääntöjä kirjaimellisesti. Ja onnistuin jo ilmoittautumaan ranskaksi, joten ehkä siitä selvitään. Quiqui!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Minareeteista Milanoon

Alkuviikko on mennyt Sveitsissä hämmennyksessä ja lievässä shokissa. Sveitsi on ollut vähän ihmeissään minareettikiellon hyväksymisestä, sillä sunnuntain äänestyksessä odotettiin päinvastaista päätöstä. Myös maan hallitus ja parlamentti kehottivat ihmisiä äänestämään esitystä vastaan. Mutta kävikin niin, etteivät ihmiset olleet kehdanneet sanoa oikeaa mielipidettään mielipidekyselyissä, ja vasta äänestyslipukkeessa tunnustettiin todellinen kanta minareetteihin. Bernissä, Zürichissä ja Genevessä ihmiset järjestivät sunnuntaina spontaaneja mielenosoituksia äänestystulosta vastaan, sillä suurin osa kaupunkilaisista olisi tyrmännyt ehdotuksen minareettikiellosta. Esikaupunkilalueilla esityksen kannatus alkoi nousta ja maaseudulla reilusti suurin osa ihmisistä kannatti minareettikieltoa. Ja tietty suurin osa maan muslimeista asuu kaupungeissa ja esikaupunkialueella, eli minareetteja vastustavilla on tuskin mitään tekemistä maan viiden prosentin muslimivähemmistön kanssa.
Kieltohan on sinällään täysin naurettava ja äänestyksen toissijainen tarkoitus, sillä minareettien rakentamisen pystyy estämään helposti kaavoituksella ja järjestyssäännöillä. Tällä hetkellä Sveitsissä on ilmeisesti neljä minareettiä, joista yhdestäkään ei kuulu rukouskutsua, sillä kaiuttimien käyttö oli jo valmiiksi kiellettyä. Lakialoite oli siten lähinnä oikeistopopulistien taktinen veto lietsoa muslimivihaa ja ulkomaalaisfobioita, mikä näkyi selvästi jo kampanjan aikana. Minareetit ohjuksina kuvaavien mainosten (jotka kiellettiin joissakin kaupungeissa rasistisina) lisäksi lakialoitteen tehnyt oikeistolainen Schweizerische Volkspartei liittivät minareetit muun muassa musliminaisten sukupuolielinten silpomiseen ja leimasivat tornit "islamisen vallan symboleiksi". Tasapuolisuuden nimissä on myös mainittava, että myös vasemmistolaisfemnistit kannattivat minareettikieltoa, joten syytä ei voi täysin sysätä oikeiston harteille. Lehdissä onkin spekuloitu, että nämä "epäpyhät allianssit" johtivat lakialoitteen hyväksymiseen, sillä kampanjassa ei ollut perinteistä vastakkainasettelua oikeiston ja vasemmiston välillä.
Any ways, hyvin upposi islamilla pelottelu näköjään perussveitsiläiseen, sillä 57 prosenttia päätti kannattaa aloitetta, joka rikkoo paitsi Sveitsin perustuslakia, myös Euroopan neuvoston sopimusta. Lait nimittäin takaavat uskonnonvapauden ja kieltävät uskontojen sortamisen, mutta tämä uusi minareettipelleily vetää maton alta molemmilta sopimuksilta. Onneksi sveitsiläiset sentään saavat valittaa päätöksestä Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta lehdissä on jo peloteltu moisten toimien "kylvävän pahaa verta maan sisällä".
Vaikka noin periaatteessa kannatankin Sveitsin suoraa demokratiaa, tällaiset äänestykset paljastavat järjestelmän heikkouden. En usko, että vähemmistöjen oikeuksista päättäminen voidaan alistaa enemmistön äänestettäväksi. Valtion on pidettävä huolta myös niistä, joita enemmistö ei välttämättä maassaan hyväksy. Lisäksi on jokseenkin kummallista, että yhdellä kansanäänestyksellä voidaan kumota sekä peruslain että Euroopan neuvoston säännöstöä. Ihan hyvä, että poliitikkojen pitää alistua aika ajoin kuuntelemaan niitä kansan syviä rivejä, mutta toisin kuin yksittäisillä sveitsiläisillä, poliitikoilla on vastuu myös suojella maan vähemmistöjä ja noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Sveitsiläiset poliitikot ovatkin saaneet soitella puhelinlinjat kuumina anteeksipyyntöä ympäri maailmaa, sen verran jyrkästi päätös tuomittiin maailmalla.
Pelottavinta on se, että vastaavanlainen lakialoite saattaisi hyvin mennä Suomessa ja muualla Euroopassa läpi. Suomalaisia nettikeskusteluja seuratessa alkaa välillä jännittää, ettei homma-foorumit yms. ole enää pienen porukan puuhastelua. Sveitsin minareettikielto herätti lähes 500 kommenttia HS.fi:ssä, ja suurin osa kommenteista oli kammottavaa luettavaa (tosin HS.fi:n kommentoijat ovat useammin ääriaatteisin kallellaan kuin väestö keskimäärin). Sveitsin naapurimaassa Itävallassa vastaava kielto menis epäilemättä heittämällä läpi ja Hollannin oikeistopopulisit ovat jo ennättäneet vaatia vastaavaa äänestystä. Välillä tuntuu, että palattaisiin pikkuhiljaa 30-luvun aatemaailmaan, joilloin tiettyjen uskonryhmien syrjiminen johti tunnetusti karmiviin seurauksiin. Nyt kohteena ovat vain maahanmuuttajat ja muslimit.
Samalla kertaa äänestettiin myös aseidenviennin kieltämisestä, mutta tämä ehdotus meni minareettien voin täysin metsään. Sveitsi saa edelleen jatkaa asevientiä, mikä johtuu ehkä työpaikkojen menettämisen pelosta, eikä onneksi ennakkoluuloista ja rasistisesta kampanjoinnista. Ääntenlaskun aikana oli mielenkiintoista seurata tuloksia kantoneittain, sillä äänestystuloksen perusteella pystyi hyvin arvioimaan kantonin luonnetta noin yleisestikin. Koillis-Sveitsin piskuisessa Appenzeller Innerrhodenissa lähes kaikki kannattivat minareettikieltoa ja vastustivat asevientikieltoa, mikä ei sinänsä yllätä, sillä samaisessa kantonissa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1990. Geneve sen sijaan oli ainoa kanton, joka tyrmäsi minareettikiellon, mikä todennäköisesti johtuu kantonin rajoittumisesta vain kaupungin ympärille. Myös Geneven kansainvälisyys saattoi tehdä sikäläisistä äänestäjistä muita maanmiehiään suvaitsevaisempia.
Nyt kun olen tuominnut sveitsiläiset suvaitsemattomiksi, voin kertoa omasta ahdasmielisyydestäni. Viime lauantaina, päivä Thomasin työpaikan pikkujoulujen (ensi blogissa lisää toivottavasti kuvien kera) ja kolmen tunnin viinihöyryisen unen jälkeen hyppäsin Milanon-junaan aamuseiskalta saattaamaan turisti-Wane Ryanairin lennolle. Nukahdin heti junan lähdettyä, tai hermoiltuani vähän aikaa takana istuvan pikkupojan äänekkyyttä, ja nukuin sujuvasti rajan yli Italiaan. Vasta rajan tuolla puolen tajusin, että en ollut tietty tajunnut ottaa passia tai muuta virallista henkkaria mukaan. Kaikkihan me ollaan Schengenissä, mutta välillä joku haluaa rajalla aina tsekata mitä tyyppejä maahan virtaa. Heti alkuun voin kertoa, että Italiaan ei sitten kannata mennnä väsyneenä ja hermo kireällä, sillä se maa on pahempi kuin Venäjä! Esim. patonkia ei vaan noin vain osteta vaan eka olisi pitänyt mennä kanssalle 1 jonottamaan ja maksamaan ostokset ja sitten hakea sämpylä toisen jonon kautta. Ihan kuin vanhoissa neuvostoajan kaupoissa Pietarissa. Ja tietty missään ei kerrottu mitään ohjeita ja ensimmäinen reaktio oli huutaa typerälle turistille. Lisäksi Milanossa on aika vähän nähtävää, jos ei tapaa shoppailla Versacea, Cuccia tai jotain vielä kalliimpia merkkejä. Olin suunnitellut jääväni yöksi, mutta passittomuuden ja italialaisten käsittämättömän epäkäytännöllisyyden stressaamana hyppäsin Berniin menevään iltajunaan (lippukassan jono kuin Pietarissa konsanaan), jotta olisin edes jonkin verran skarppina seuraavana päivänä laulamassa kauneimpia joululauluja muiden Bernin suomalaisten kanssa. Pääsin rajan yli vain pienellä sydämentykytyksellä, kun rajavartijat tarkastivat vieruskaverin paperit, mutta jättivät mut rauhaan ilmeisesti mun viattoman suomalaisen naaman ansiosta. Hunnutettuna musliminaisena olisin varmaan ollut uhka maan turvallisuudelle.
Joululauluissa oli aika harmaapäistä porukkaa ja tiputettiin keski-ikää varmaan 20 vuotta ilmestymällä paikalle suomalaisen Jaanan kanssa. Sinänsä tilaisuus oli mukava ja varsin tasokas: pianoa ja välillä myös urkuja soitti Erkki Korhonen, Suomen kansallisoopperan ex-johtaja, joka nykyään kai majailee puoliksi täälläpäin. Juotiin vähän glögiä ja syötiin parit piparit, mutten vielä alkanut bondaamaan muiden suomalaisten kanssa. Ehkä sit ens vuonna.
Lisää joulufiilistä ajattelin kerätä Berliinistä, jonne lennähdän tänään Thomasin kanssa pitkäksi viikonlopuksi. Mukava päästä avomielisempään ympäristöön kaiken tämän minareettisekoilun jälkeen. Ehkä olen itsekin siellä avoimempi kuin Italiassa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Sveitsiläistä hulinaa


Hyvää vappua kaikille! Sveitsiin muuttamisen ansiosta pääsen nykyään juhlistamaan vappua kaksi kertaa vuodessa. Eka kerta on tuttuun tapaan toukokuun 1. päivänä, mutta kalenterini uutta kakkosvappua juhlitaan joka marraskuun toka vikana maanantaina. Juhlan nimi on Zibelemärit, josta vähän vihjasin jo viime kirjoituksessa.
Vastoin alkuperäisiä suunnitelmia ei noustu aamuneljältä katsomaan konfettisotaa ja berniläisten kännäämistä, vaan liityttiin joukon jatkoksi vasta aamupäivästä. Koko kaupunki oli ihan tukossa, sillä moni berniläinen pitää Zibelemärit-maanantain vapaana ja jalkautuu kaupungille heittämään parisilppua muiden kaupunkilaisten päälle. Aluksi saatiin olla suhteellisen rauhassa, kun käsissä ei ollut omia aseita (pussia täynnä paperisilppua) ja keskityttiinkin sotimisen sijaan Glühwieniin ja valkosipulin haisteluun. (Zibelemärit tarkoittaa vapaasti suomennettuna sipulifestareita). Mutta lopulta kun ostettiin omat konfetit, alkoi taistelu. Pahimpia oli pikkupojat, jotka heitti värikästä paperia armotta kaikkien päälle. Mutta paperisilppua heitteli poikien lisäksi vanhat sedät, naiset ja teinit. Oma koskemattomuus karisi heti, kun otti aseen käteensä. Ilmeisesti niitä vastaan vaan taistellaan, joilla on jotain, millä puolustautua.

Erasmus-kaverit konfettisodassa berniläisen pojan kanssa.
Kaupungilta matka jatkui baariin, jossa oli luvassa saksalaista schlageria laulava bändi. Meno oli vallan riehakasta ja suoraan sanottuna parasta, mitä oon Sveitsissä päässyt koskaan kokemaan. Paikalla oli paljon Thomasin kavereita ja tuttuja, joten kerrankin sai tutustua paikallisiin ihmisiin kertarysäyksellä. Vaihtareiden joukossa ei kauheasti sveitsiläisiä nimittäin pyöri. Schlager oli ihan jees, mutta kaksi settiä saksalaista humppaa oli lopulta enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tuskin maltan odottaa ensi vuotta: Zibelemärit tuo berniläisten parhaat puolet esille!

Schlager!
Ainoa juhlaa varjostava asia on ollut Finn-karhun loukkaantuminen. Karhu voi suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden, mutta sveitsiläiset on olleet aika järkyttyneitä tapahtuneesta. Lehdet seuraavat Finnin toipumista päivittäin ja karhujen häkin lähelle on kuulemma tuotu hunajaa ja "parane pian"-kortteja. Kai karhun olo on kohentunut, muttei tiedä feikkaako se vain villieläimelle tyypilliseen tapaan vahvempaa mitä se oikeasti on. Vammat kuulostaa aika pahalta: poliisi joutui ampumaan Finniä rintaan konekoväärillä, jotta se päästäisi häkkiin juosseen miehen otteestaan. Eikä karhua voi leikata tosta vaan, sillä ne ei aina herää narkoosista. Narkoosipistoolia ei voitu käyttää, sillä unilääke vaikuttaa vasta 10 minuutin viiveellä. Siinä ajassa Finn olisi ehtiä repia miehestä irti muutakin kuin toisen käden (jep, katsoin videon hyökkäyksestä, en suosittele kenellekään) No toivotaan parasta, ainakin Finn kuulemma syö jo ja on noussut seisomaan.

"Rakas Finn, rakastamme sinua"
Oon tehokkaasti lintsannut koko viikon, alkuviikko meni Zibelemäritissä ja siitä toipuessa ja tänään olin täällä vierailevan Wanen kanssa vaeltamassa. Laskemaan ei vielä pääse lumipulan takia, mutta haikkauskausikin on vuorilla jo päättynyt sään arvaamattomuuden vuoksi. Mentiin Juralle, joka on eräänlainen tunturijono, mutta maisemat onneksi ovat vuoriset. Ei ollut melkein ketään enää tähän vuoden aikaan haikkailemassa, joten myös eräkahvilat oli suljettu. Lisäksi haikin päättymisasemalta meni busseja kivasta vaan kolmen tunnin välein. Odottamisen sijaan päätettiin liftata ja homma sujui helpommin kuin olisin ikinä uskonut. Eka auto pysäytti, mutta yritettiin liian toiveikkaasti pummia kyytiä liian pitkälle. Myös seuraava auto pysäytti ja vei meidät bussipysäkille. Vaikka oltiin yhä Bernin kantonissa, kieli oli ranska mutta hyvin selvittiin leikkimällä, että puhuttiin ranskaa. Lopulta vaihdettiin kuitenkin englantiin ja kuskina ollut nainen kertoi lukevansa mielellään Arto Paasilinna. Onneksi täällä tunnetaan vaan herran kirjat, ei viimeaikaista sekoilua.

Eka oli pilvistä, mutta sitten päästiin niiden yläpuolelle.
Tällä viikolla on myös selvinnyt, että Sveitsi siirtyy naisvaltaan ensi vuonna. Nationalratin uusi presidentti on 32-vuotias nainen (titteli tuo tyypille Sveitsin vaikutusvaltaisimman aseman) ja myös kaksikamarisen hallinnon toiseen kamariin Ständesratiin valittiin naispresidentti. Lisäksi Bundespresident, eli pressavuorossa oleva ministeri on ensi vuonna nainen. Ei tää paikka enää ehkä olekaan sovinismin viimeinen linnake.
Sveitsiläiset äänestävät parhaillaan myös niistä surullisen kuuluisista minareeteista (ks. aiempi blogi) ja aseidenvientikiellosta. Maan kauppaministeri yritti viikonlopun lehdessä onnettomasti puolustaa aseidenvientiä: "Emme myy aseita armeijoille, joilla on lapsisotilaita. Eivätkä lapset edes osaisi käyttää näin monimutkaisia aseita". Jepjep. Vaalitulosten pitäisi olla selvillä ensi viikosta.

Sveitsiläinen kansanäänestää.
Berniläisten nakkina on päättää myös kaupungin ensi vuoden budjetista. Kotiin tuotiin parikymmensivuinen lehtiä täynnä budjettilaskelmia ja diagrammeja. Arvelisin, että noin 3 prosenttia kaupunkilaisista oikeasti jaksaa lukea sen läpi.
Muuten kyllä kannatan tätä suoraa demokratiaa: kuka tahansa saa tehdä aloitteen kansanäänestyksestä, kunhan saa kerättyä vain tarpeeksi tukijoita aatteellen. Eikä jatkuvat äänestykset tule edes kalliiksi, sillä sveitsiläisten kansallisvelvollisuuksiin kuuluu osallistua ääntenlaskuun vuorollaan. Brilliant!

perjantai 20. marraskuuta 2009

Finnin ja Finn


Alan pikkuhiljaa uskoa niitä, jotka väittävät kielten oppimisen helpottuvan viiden kielen jälkeen. En nyt väitä, että osaisin viittä kieltä sujuvasta, mutta oon ainakin yrittänyt opetella niin ruotsin, enkun, venäjän kuin saksankin kielioppisäännöt. Nyt kun opiskelen ranskan alkeita, on kaikki paljon loogisempaa. Mun päähän on ilmestynyt sellainen kielioppikehikko, johon uusi kieli pitää vaan upottaa sen sijaan, että taas täytyisi yrittää ymmärtää, miten datiivia käytetään tai mikä ihme on gerundi. Venäjän kanssa taistelin noi säännöt selväksi, mistä on ollut suunnattomasti hyötyä saksan ja nyt ranskan kanssa. Vaikka ruotsin opiskelua kannatankin, samaa kielioppikiirastulta ei joutunut käymään silloin lävitse, koska ruotsi on muihin kieliin verrattuna suhteellisen helppo oppia. Venäjän kielioppi sen sijaan on asia erikseen. Jokainen sääntö pitää tajuat perinpohjin ennen kuin mitään osaa ylipäätään sanoa.
Venäjän kielen opiskelu on kannattavaa siis monella eri tavalla. Suomessa voitaisiin pikkuhiljaa yrittää tarjota venäjää pakkoruotsin sijaan ihan tästäkin syystä: venäjän tuskallisuuden jälkeen kaikki muut kielet tuntuisivat megahelpoilta oppia! (ruotsi ja enkku taas pilaavat meidät muilta kieliltä: helpon kielen jälkeen kaikki muut tuntuu kohtuuttoman vaikeilta).
Kannatan venäjän opiskelua, koska:
a) venäjän jälkeen kaikki kielet on loogisia, helppoja ja ylipäätään puhuttavia
b) venäjän jälkeen oon oppinut elämään ymmärtämättä kaikkea, keskustella voi ilman, että ymmärtää, mitä toinen haluaa sanoa
c) täällä ihmiset on kiitollisia edes huonosta yrityksestä, Venäjällä harvoin sai kiitosta paskasta kielitaidosta
Oon jo alkanut puhua joidenkin Thomasin kavereiden kanssa saksaa, sillä yhden on helpompi mongertaa saksaksi kuin kolmen enkuksi. Ja etenkin parin kaljan jälkeen kieli on lähes sujuvaa, sillä en jaksa oikein välittää säännöistä tai siitä, jos puheeseen sekoittuu silloin tällöin vähän enkkua ja ruotsia. Ja Thomasin kanssa puhutaan jo about 20 prosenttia ajasta saksaa, eli kyllä tää tästä alkaa sujua. Alan uskoa myös niitä, joiden mielestä paikallinen poikaystävä on paras tapa oppia kieliä. Sveitsiläisten mukana tulee kaupan päälle vielä ranska, jos oikein jaksaisi panostaa.

Sveitsiläinen syksy pari viikkoa sitten. Kuva kotikadulta.
Sveitsissä oppii vastustamaan pakkoruotsia myös sen takia, että täällä ymmärtää miten vähän Suomi oikeastaan on kaksikielinen. Tietty porvoissa ja vaasoissa kaupan kassat vetää jommalla kummalla kielellä, mutta harvoin suomea ja ruotsia puhutaan rinnakkain. Yleensä se on joko tai, muttei molempia samassa tilanteessa.
Mun paikallisessa yliopistossa Fribourgissa sen sijaan jokainen keskustelu alkaa yleensä kysymyksellä "deutsch, français?" mutta monessa tilanteessa käytetään kahta kieltä rinnakkain. Esimerkiksi eilisessä spinningissä ohjaaja laski vuorotellen ranskaksi ja saksaksi sekä antoi ohjeet molemmilla kielillä ilman mitään ongelmaa. Ihan loistavaa kielenopetusta! Oon oppinut tähän mennessä jo numerot 1-10 ranskaksi ihan vain jumppaamalla kaksikielisessä seurassa. Ja suurin osa sveitsiläiset puhuu sujuvasti ainakin kahta maan kolmesta pääkielestä (saksa, ranska ja italia). Suomalaisista sen sijaan harva puhuu ruotsia mielellään tai ainakaan tarjoaa sitä vaihtoehtoa ruotsinkielisessä seurassa.
Ruotsin puolesta tosin sanottakoon se, että täällä Euroopassa voi väittää puhuvansa "skandinaavisia kieliä". Ruotsia puhuva osaa nimittäin pääsääntöisesti lukea myös norjaa ja tanskaa, vaikkei puheesta mitään selvää saisikaan. Ainkin oon hyvin pystynyt stalkkeeraamaan norjalaisen vaihtarikaverin Facebook-keskusteluja.
Fribourgissa suurin osa opiskelijoista tekee kaksikielisen tutkinnon, eli puolet opinnoista tehdään saksaksi ja puolet ranskaksi. Samanlaisille kaksoistutkinoille olisi varmasti kysyntää Suomessakin. Nykyään on helpompi suorittaa opintoja enkuksi kuin ruotsiksi, mikä on vähän ristiriidassa nk. kaksikielisyyden kanssa. Ainakin Hankenilla vaaditaan niin kovaa ruotsinkielen taitoa, että se lähentelee jo melkein syrjintää. Jos suomenruotsalaisille on tärkeää kaksikielisyyden säilyminen, ovia voisi avata vähän nykyistä enemmän myös suomea puhuville pyrkijöille, eikä sulkea suomenruotsalaisuutta pienen piirin puuhasteluksi.
Kielisekamelskan lisäksi elämä on muutenkin ollut aika sveitsiläistä. Tiistaina oltiin Thomasin kanssa Valiant-pankin asiakasjuhlissa, jonne pääsi sisään ainoastaan nimillisellä VIP-passilla, joka oli lähetetty kotiin viikkoa aiemmin. Pankki biffasi ruuat ja juomat sekä yleisöä viihdytti bändi, jota voisi ehkä kuvailla saksalaiseksi Yöksi. Keski-ikäinen pankkiyleisö oli ihan haltioissaan ja jammaili musiikin mukana. Mä sen sijaan pakenin baariin ilmaisten tarjoilujen pariin, jossa tarjoilu oli juntimpaa kuin oli odottanut: hodareita ja hampurilaisia. Mutta toisaalta on paikallisuudestaan tunnetun Valiantin jäsen, Credit Suissen tai UBS:n bileissä tarjoilut olis ehkä ollut prameempia.

Finn tai Björk.
Sveitsiläinen elämä jatkuu maanantaina, jolloin Bernissä on virallinen vapaapäivä Zibelemärit- sipulifestareiden vuoksi. Fribourgissa sen sijaan opiskellaan ja työskennellään, koska kaikille kantoneilla pitää tietenkin olla "omat" pyhänsä mielivaltaisiin aikoihin. Ideana on kai mennä kaupungille aamuviideltä katsomaan miekkailua ja heittämään muiden berniläisten päälle konfettia. Iltapäivällä pitää majoittua baariin, jossa soitetaan saksalaista iskelmää, schalegeria - musiikkilaji, jonka kaikki Alpeilla after skissä istuneet varmasti tuntevat. Siellä ollaan yöhön asti ja seuraavana päivänä pitäis vielä selvitä töihin.
Perjantaina mennään Thomasin työpaikan pikkujouluihin Zürichiin, jossa odotan vähän pankin juhlia parempia tarjoiluja. Illan teemana on 20-luku ja kuulemma sen mukaan saa myös pukeutua. Ajattelin turvautua perinteiseen pikkujoulu-univormuun: H&M:ltä ostettuun glitteritoppiin. Vähän jännittää, sillä niiden silmissä oon se, jonka vuoksi Thomas joutui ottamaan palkatonta vapaata viime kesänä. Sveitsissä palkaton vapaa on suhteellisen radikaali pyyntö, sillä ainakin tällä firmalla on linjaus, ettei palkatonta vapaata myönnetä. Suomessa se periaate on yleensö päinvastainen: yleensä lomalle tai sapattivapaalle pääsee halutessaan, sillä työnantajat ymmärtävät sen hyödyttävän pitkällä tähtäimellä. No, ehkä teen peruspikkujoulutempun ja meen avautumaan Thomasin pomolle niiden naurettavista säännöistä ja ylipitkistä työpäivistä. Voi olla ettei kutsua tipu enää ensi vuonna.

Kohuaitaus: rakennuskustannukset tuplaantuivat yli 20 miljoonaan aluperäisestä arviosta. Taas yksi todiste kilpailuttamisen naurettavuudesta: aluksi voi sanoa minkä summan tahansa ja sitten tuplata kustannuset"yllättävien menojen" takia. Sama setti tapahtui myös Olkiluodon kanssa, tähän mennessä hinta noussut jo kevyet 2,5 miljardia.
Täällä on tosin aika hankala virittäytyä joulutunnelmaan, sillä lämpötila on ollut yli 15 asteessa koko viikon ja aurinko paistanut enemmän tai vähemmän joka päivä. Ihan kivaa sinänsä, mutta laskukausi taitaa viivästyä lumipulan vuoksi eikä rinteitä voida tykittää liian korkeiden lämpötilojen vuoksi. Lisäksi Bernin omat karhut tallustelee vielä hereillä, kun lämpötilat ei houkuttele nukkumaan. Eilen Finn-karhu pääsi otsikoihin, kun joku valopää päätti hypätä karhujen aitaukseen keskellä päivää. Totta kai karhu hermostui reviirilleen tunkeutumisesta ja puraisi miestä kai aika pahasti. Finn-karhun lisäksi vastavalmistuneessa aitauksessa asuu kolme muuta karhua, jotka vielä vähän ujostelevat käyttää uutta kotiaan ja pysyttelevät pääosin luolissaan. Yli 20 miljoona frangia maksaneessa aitauksessa on suhteellisen paljon tilaa, puita kiipeilyyn ja uima-allas polskimista varten. Ihmiset pääsee katsomaan karhuja suhteellisen läheltä aidan takaa, mikä mahdollisti aitaukseen loikkaamisen. Aika raadollinen tapaturma , ehkä Bernin pitäisi liimata karhuaitauksen lähellä samanlaisia ilmoituksia, joita näkee kaupungin korkeilla silloilla. "Kun asiat tuntuvat todella vaikeilta" ja perässä puhelinnumero, josta saa apua.
Aika osuva idea kiinnittaa auttavan numeron tiedot suosittuihin itsemurhakohteisiin. Yhden suositun hyppypaikan lähellä asuneet asukkaat kyllästyivät itsemurhiin sen verran pahasti, että nykyään maahan rojahtamisen estää pudotuksen reunalle viritetty turvaverkko. Aika dramaattisia nää sveitsiläiset, kun itsemurhatkin pitää tehdä showtyyliin karhuaitauksessa tai sillalta. Toivottavasti kaveri kuitenkin selviää, samoin kuin Finn, jota jouduttiin ampumaan välikohtauksen laukaisemiseksi.