Virallisesti sveitsiläinen

Onnitelkaa tuoretta berniläistä! Sain tänä aamuna kauan kaivatun L-luvan, jota ilman olisin ollut laiton siirtolainen. Ulkomaalaispoliisi tyypilliseen tapaansa (ilmeisesti globaali virkamieskulttuuri) muhi mun papereiden kanssa kuukauden ajan, vaikka virallisten sääntöjen rekisteröityminen pitäis tehdä 8 päivän kuluessa maahan saapumisesta. Jos olisin asunut Fribourgissa kaikki olisi sujunut kivuttomasti postitse, mutta koska asun Bernissä ja opiskelen Fribourgissa - jotka sijaitsevat kaiken lisäksi eri kantoneissa - homma meni taas vähän hankalaksi. Mut vihdoin tällä viikolla tuli päätös, jonka mukaan voisin hakea oleskelulupani viranomaisilta. Kuulemani perusteella vastassa olisi tuntien odotus ja tylyä palvelua ainoastaan sveitsinsaksaksi. Turhaa jännitin, sillä jouduin odottamana vuoroani haastavat 7 minuuttia ja puoli tuntia myöhemmin L-lupaläpyskä oli kädessäni.

Vähän myöhemmin samana päivänä sain toisenlaisen kirjeen, joka tosin lisäsi sveitsiläistä oloani vielä enemmän kuin todistus berniläisyydestä: sain kutsun mun pankin järjestämään asiakasiltaan. Tilaisuus on yhdessä Bernin kivoimmista baareista ja ohjelmana on ilmaiset ruuat ja juomat sekä tietty varallisuudesta keskustelua. Pitänee kiittää pankin avokätisyydestä pankkisalaisuuksia ja rikollisten talletuksia, sillä mun tilin kate ei ole vielä oikeuttanut mua edes pankkikorttiin. (ja ehkä kiittää voi myös Thomasin kaveria, joka työskentelee kyseisessä pankissa..).Erasmus-stipendin jälkeen ehkä nousen pankin silmissä varteenotettavammaksi asiakkaaksi kuin nykyisellä 25 frangin talletuksellani.

Tuntuu, että täällä virastoilla ja laitoksilla on muutenkin rahaa enemmän kuin laki sallii. Ekan kuukauden aikana join ja söin yliopiston laskuun useammin kuin kerran. Sama systeemi Suomeen, ei enää seminaarikahveja, vaan kokousviinit!

Vastoin vakaita päätöksiäni viime kirjoituksesta on kulunut jo tovi, mistä syytän Bernissä vierailleita vanhempiana. Sain tuliaiseksi about 3000 sivua suomalaisia lehtiä ja kirkoja sekä kilokaupalla salmiakkia. Niiden alle on ollut hyvä hautautua samalla, kun syksy on salaa hiipinyt lopulta myös Sveitsiin. Reilu viikko sitten rikottiin vielä lokakuun ennätyksiä, kun lämpötila nousi osassa maata yli 30 asteeseen. Nyt ollaan nollassa ja lumiraja kulkee jo 1200 metrissä.

Kolme muskettisoturia matkalla jäätikölle ja riippusillalle.

Onneksi ehdittiin vielä ennen syystalvea käymään "oikealla" vuoristovaelluksella edellisen turistihaikin lisäksi. Tällä kertaa matkaan lähtivät myös Tömmeli ja Märzeli, paikalliset sherbamme, joista tosin toinen haikkailee mieluumin jäätiköillä. Tällä kertaa kohteena oli viiineistään tunnettu Vallis-laakso, joka sijaitsee lähellä Italian rajaa siinä kohdassa, missä Sveitsin mahassa on pieni syvennys. Ihmeellisintä Belalp-Riedelapl-reitissä oli mustavalkoiset vuohet, joista jokainen oli karvalleen puoliksi musta ja puoliksi valkoinen, jäätikkö, jonka vierestä kuljettiin ja hängebrücke, jonka verkkolattiasta näki pudotuksen alla virtaavaan jokeen. Reitti oli kivikkoinen ja vaikeakulkuinen, mutta siitä huolimatta lehmät ja lampaat kulkee kuulemma lähes pysysuoraa seinämää pitkin vuorille ja takaisin kotiin. Me oltiin lehmien veroisia ja selvittiin maalikaljan motivoimina perille viiden tunnin kivikkohaikin jälkeen.

Vuoristopurobaari. Maksa 2 frangia valkoiseen kuppiin, ota olut ja jätä tyhjä pullon muiden seuraksi. Ei ihme että Sveitsi johtaa innovaatiotilastoja.

Illalla oli vuorossa fondueta, mikä onkin oikeastaan yksi suurimmista syistä, miksi ylipäätään käyn vuorilla. Tuntikausien ulkoilmassa reippailun jälkeen harva asia tuntuu yhtä hyvältä kuin puoli kiloa lämmintä juustoa mahanpohjalla. Parin viime viikon aikana olenkin päässyt tutustumaan kahden eri juustomestarin fonduesalaisuuksiin. Eka oli vuorossa Richardin luksus-fondue, joka hupeni noin viidessä minuutissa neljän erittäin nälkäisen

vuoristokiipeilijän suuhun.

Sulatetun juuston sekaa laitetaan vain sipulia, valkosipulia ja mausteita (muskottia ja pippuria) ja ainoa dipattava asia on leipä. Jos oikein hulluteltaan, juustoon saatetaan dipata myös perunoita. Yksi tärkeä fondueaterian ainesosa on valkoviini, jottei juusto jää mahan möykyksi vaan sulaa hiljalleen pois. Lisäviini olisikin ilmeisesti tullut tarpeeseen, kun vuorossa oli finduesetti numero 2. Thomas oli tällä kertaa kokkina ja yleisönä Bernissä vierailleet vanhemmat. Koska Thomas on oppinut suomalaisten ruokatavoista jo jotain, juustoa oli varattu tupla-annos per syöjä. Ei ihme, ettei uni oikein tullut seuraavana yönä, kun olo oli enemmän kuin juustoinen ja koko huoneilma oli sakeana juustohöyryistä. No, ei tarvi syödä fondueta vähään aikaan viimeisen overdosen jälkeen.

Sveitsiläinen vandaali linkkaroi riippusiltaa matalaksi.

Teemaan sopivasti opiskeltiin tällä viikolla fonduen historiaa sveitsin tunnilla ja opettaja (jonka rasvaprosentti on about nolla) varoittikin syömästä fondeuta illalla, sillä "eihän sellaisen aterian jälkeen kukaan voi nukkua hyvin". Toinen sisäpiiripaljastus oli se, ettei fondue olekaan sveitsiläistä! Kuulemma ranskalaiset kehitti ruuan ekana ja legendan mukaan sulatetun juuston idea syntyi paaston aikana. Koska kiinteän ruuan syöminen oli kiellettyä, päätettiin juustosta tehdä sulaa. Yhtä aatteellista kuin nykyajan ramadan, joilloin biletetään enemmän kuin muina vuodenaikoina. Sveitsiin fondue tuli armeijan mukana joskus 1950-luvulla, jolloin miehet alkoivat roudata reseptejä kasarmeilta myös kotikeittiöihin. Ei ihme, että fondueta tekevät pääosin vielä miehet. Mua ei vielä ole edes kelpuutettu leikkaamaan sopivan kokoisia leipäpaloja ("liian pieni, liian iso"). Vähän kuin grillaus Amerikassa: kun on aikaa ja vieraita, miehet seisoo mestareina grillin vieressä, mutta kun lapset huutaa arkena ruokaa, nainenhan sen vielä yleensä tekee. Näin myös Sveitsissä, maassa jossa naiset saivat yleisen äänioikeuden vuonna 1971. Jossain kantonissa vasta vuonna 1990 ja silloinkin korkeimman oikeuden pakottamana. Oon yhä jotenkin shokissa tästä tiedosta.

Vasemmalla taustalla Bundesparlament, etualalla 26 kantonia symboloiva suihkulähde.

Toinen viikon kulttuurikokemus oli vierailu Sveitsin Eduskuntatalossa (Bundesparlament), jossa päästiin istumaan kansanedustajien palleilla ja ihailemaan "yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta" -muskettisoturimaalauksia. Maan parlamentti kokoontuu vaan neljä kertaa vuodessa kolmeksi viikoksi kerrallaan, joten istuntojen välissä turistit saavat temmeltää vallan keskuksessa. Kaikilla edustajilla on myös "oikea" työ ja harvojen istuntopäivien vuoksi parlamentti on maailman halvimpia: edustuslaitos maksaa sveitsiläisille vain 14 frangia per nassu vuodessa. Sveitsin liittovaltion hallintojärjestelmä on muutenkin aika erikoinen. Eri kantoneista valitaan kustakin edustajat liittopäiville, jotka päättävät asioista yhdessä kansalliskokouksen 200 edustajan kanssa. Pressaa ei ole vaan ministereiden joukosta valitaan joku aina vuodeksi johtamaan maata. Sen takia ne sekoilee Libyan ja Gaddafin kanssa, kun kukaan ei oikein ole vastuussa.

Sveitsiläiset ovat erityisen ylpeitä suorasta demokratiastaan, mikä

mahdollistaa kenen tahansa tekevän lakialoitteita. Pitää vaan kerätä tarpeeksi nimiä (määrä riippuu äänestyksen kattavuudesta) ja kansa päättää ehdotuksesta.

Parhillaan kättä väännetään minareeteista, joita muslimit haluaisivat tuoda sveitsiläisiin kaupunkeihin. Joukko minareettien vastustajia on saanut aikaan äänestyksen ja minareettien kiellosta päätetään ensi kuussa. Kohua on aiheuttanut minareettivastustajien "vaalimainokset", joissa minareetit muistuttavat ohjuksia ja naiset on hunnutettu päästä varpaisiin. Osa maan kantoneista on kieltänytkin mainokset rasistisina. Minareetin vastustajien mainos on kuitenkin muutettu naurettavaksi vastamainoksen avulla. Myös vastamainoksessa oli ohjuksia, mutta hunnutettu nainen oli vaihdettu kansallispukuun puetuksi sveitsiläiseksi ja teksti asekaupan vastaiseksi. Paha syytellä muita, kun ite niitä aseita kauppaa vaikka minne.