Pelkoa ja inhoa eurooppalaisessa junassa

Sveitsi on hyvä maa matkailun ystävälle. Maata reunustaa viitisen muuta valtiota, joihin pääsee kätevästi (mutta kalliisti) junalla. Itse pääsin kokeilemaan eurooppalaista yöjunailua viime viikolla, kun reissasin Prahaan tapaamaan paria Pietari-kaveria. En tiedä, olenko tullut vanhaksi vai onko eurooppalaiset junat venäläisiä pelottavampia, mutta yhtäkkiä kuuden hengen makuuvaunu sekahytissä ei tuntunutkaan enää niin hyvältä idealta. Vastassa oli viisi miestä, jotka näyttivät enemmän tai vähemmän mafiosoilta, tappajilta tai vähintään raiskaajilta. Heti kun astuin vaunuun sisään alkoi arvuuttelu mun kansallisuudesta: ”Ukrainalainen, latvialainen, virolainen?” Kun kerroin, että oon suomalainen ja lisäkymysten jälkeen, että olen toimittaja, alkoi pommitus. Yksi kavereista alkoi syyttää toimittajia talouskriisistä ja Israelin tuhoamisesta. Lisäksi sain kuulla vartin luennon belgialaisista pedofiileistä. Hyttikaverit myös arvioivat mun ulkonäköä keskenään ja sanoivat mun olevan Kate Winsletin näköinen, mikä normaalitilanteessa olisi ollut kiva kohteliaisuus. Nyt se oli vaan pelottavaa. Ahdistusta lisäsi paikka alapetillä, jossa oli ilmatilaa ennen seuraavaa sänkyä about 30 cm. Olin jo itku kurkussa juoksemassa ulos junasta, kunnes joku tajus ehdottaa mulle hytin vaihtoa. Kivan konduktoorin avulla sain vaihdettua naishyttiin, jossa oli vaan 4 sänkyä ja tilaa sänkyjen välissä jopa istumiseen.

Vinona päivänä otettu kuva Prahan vanhasta kaupungista. Pommi vei puolet talosta.

Juna tais olla itävaltalainen, koska reittini kulki Zürichistä Prahaan Itävallan eri kaupunkien kautta. Voin kertoa, että venäläiset junat on about tuhat kertaa eurooppalaisia parempia. Venäläisissä junissa mahtuu aina istumaan sänkyillä, eikä korkeudesta pihistellä niin kuin Itävallan raiteilla. Lisäksi eurooppalainen junakulttuuri on valovuosien päässä venäläisestä. Ihmiset nukkuivat farkut jalassa, kun Venäjällä miehet kohteliaasti poistuvat siksi aikaa kun naiset vaihtavat yöasuihin. Lisäksi kukaan ei puhunut kenellekään, jopa yhdessä matkaavat pysyivät koko juna matkan hiljaa. Kukaan ei tainnut edes kehdata kuorsata. Lisäksi teet ja kahvit tarjoiltiin pahvimukeista, kun Venäjällä tsaikkua tuodaan hienoista lasikupeista. Aloin tosissani kaivata venäläisten mummojen seuraa, vaikka paluumatkalle sainkin menomatkaa normaalimpaa seuraa.

Pietari-kaverit.

Matkakohde oli onneksi parempi kuin matkanteko. Praha oli harvinaisen mukava kaupunki, jossa sain nauttia suomalaisten kavereiden seurasta. Sveitsiläiset ja vaihtarikaverit on kaikki tosi mukavia, mutta ainoastaan suomalaisten kavereiden kanssa pystyy puhumaan kaikista asioista häpeilemättä ja saa käyttää salakieltä, jota kukaan ei ymmärrä (=suomea). Sveitsiläiset tytöt ja vaihtarikaverit haluaa puhua vaan poliittisesti korrekteista aiheista, kun Lauran ja Alinan kanssa pääsi puhumaan oikeista asioista.

Sveitsissä ollaan yleensä kohteliaita ja hillittyjä viimeiseen asti. Mutta tällä viikolla pääsin kokemaan myös sveitsiläistä piilovittuilua, kun saksan tunnilla yks paikallinen pilkkas koko tunnin mun saksan taitoa, yrityksenä ilmeisesti saada mut näyttämään tyhmältä mun vieressä istuneen pojan edessä. Ainakin siihen malliin se keimaili samalla, kun hoki ”Suvi, was willst du sagen? Ich verstehe dich nicht”. Sama tyttö luennoi mua (ja muita) myös siitä, miten "Venäjä ja Suomi taistelee verisesti Karjalasta" ja vertasi Karjalan itsenäistymishaluja Tshetshenian tilanteeseen. Mun tiedot Karjalasta oli kaverin mielestä täysin vääriä ja nyt maailmalla juoksee joukko vaihtariopiskelijoita täysin väärillä tiedoilla. Teki mieli avautua, mutta hymyilin kauniisti takaisin, mutta lähdin luokasta ovet paukkuen tunnin lopussa. Oon muutenkin saanut pieniä raivokohtauksia kielten tunnilla, kun A. En osaa puhua näiden kieliä ja B. Ihmiset on välillä niin kujalla, ettei puheharjoituksista tuu yhtään mitään. Oon tainnut saada jo raivohullun suomalaisen maineen vaihtareiden parissa, kun mun itsehillintä pettää aina silloin tällöin.

Prahassa ei pitänyt edes raivostua kertaakaan, kun kaikki sujui ihan loistavasti. Laura oli hyvänä emäntänä järkännyt meille vähän ohjelmaa, mikä koostui (onneksi) pääosin istuskelusta prahalaisissa baareissa (ks. kuva). Tavattiin Lauran kaikenmaalaisia kavereita ja juotiin halpaa (ja yllättävän laimeaa) paikallista kaljaa. Praha oli sopivan pieni ja siten myös hallittavissa, vaikka käveltiin lähinnä Lauran perässä, joka on asunut Prahassa kaikkiaan vuoden verran. Yllättävää oli, miten paljon tshekin kieltä pystyi ymmärtämään venäjän perusteella. Ei tosin puhetta, joka on tökkivää pehmeään venäjään verrattuna, mutta luettuana, mikä helpotti esim. oikeiden ruokien tilaamista ravintoloissa. Nähtiin Prahan linnassa myös Joe Biden

(tai no, ainakin nähtiin musta limusiini pitkässä poliisisaattueessa ks. kuva), joka oli neuvottelemassa Tshekin pressan kanssa Itä-Euroopan ohjuskilvestä, jonka Obama on tosin ilmeisesti perumassa loppujen lopuksi. Ihailtiin myös David Cernyn (rumaa, mutta kivaa) taidetta. Kaveri on tunnettu muun muassa EU-parlamenttiin väkertämästään Entropa-teoksesta, jossa suomalaiset esitettiin sammuneina juoppona, saksalaiset natseina ja Bulgaria Turkin vessana. Mutta kokonaisuudessaan oli kaiken kaikkiaan huippuloma, joka rentoutti ajatukset hyvin pois esim. gradusta! Kiitti kaverit!

Vauvat kiipeilee prahalaisessa TV-tornissa ála Cerny.

Kotona Sveitsissä elämä on jatkunut perustahdilla. Saksan opiskelu on jäänyt vähän venäjän jalkoihin, sillä jouduin pitämään puolen tunnin suullisen esitelmän viime viikolla. Piti lintsata saksan tunneilta, ettei suusta tulisi ulos vahingossa väärää kieltä. Mun motivaatio oppia saksaa vois olla tosin vähän parempi. Venäjällä opin kuitenkin olemaan ymmärtämättä, joten täälläkin on sujahtanut tällaiseen puoli-ymmärtämisen moodiin. Miksi turhaa osata kaikkea, kun vähemmälläkin selviää? Pitänee päästä eroon tosta ajattelutavasta ja alkaa panostaa saksaan vähän sitä venäjää enemmän.

Oon kuitenkin motivoinut yhdestä yliopiston lajista, joka on tosin Bernin yliopistoliikunnan antia. Mun uuden harrastuksen nimi on Kondi ja parasta urheilua mitä oon elämässäni harrastanut (no ehkä ratsastuksen ohella). Kondissa reilu sata ihmistä kerääntyy isoon urheiluhalliin opettajan ympärille, joka tekee kaikki hassuja liikesarjoja. Liikkeet muistuttaa vähän hyppelyjä ja pomppimista, joita harrastettiin lapsena. Lisäksi juostaan ympäri salia opettajan perässä ja matkitaan kaverin liikkeitä. Setti kestää 1,5 tuntia ja on ehkä rankin laji ikinä, jota oon kokeillut. Miten lapsena jaksoi hyppiä ja pomppia tuntikausia, kun nyt 1,5 tuntia vetää ihan piippuun?

Laura ja Lauran keittö Prahassa. Harvinaisen viihtyisä ja sosiaalinen paikka olla.

Tänään on menossa katsomaan sveitsiläistä koripalloa, mikä on ehkä maailman vähiten kiinnostava laji maailmassa. En oo kuitenkaan nähnyt Erasmus-kavereita niin pitkään aikaan, että ajattelin kompensoida poissaolojani yhteisellä toiminnalla. Jostain syystä en vaan jaksa ravata koko aikaa bileissä 19.vee vaihtareiden kanssa, jotka lähtee maasta jo parin kuukauden päästä. On se kyllä ihan kivaakin, kun ne välillä fanittaa mun elämää. ”Wow, you lived in Russia, that’s so cool!” ”Wow, you have been there, that’s so cool” jne. Lisäksi suomalaisuus itsessään on monelle superkiinnostavaa (jotkut jenkit vähän näyttää siltä, ettei ne tiedä koko maata), mikä on piristävää Pietarin jälkeen, jossa suomalaiset vaihtarit oli peruskauraa paikallisille. Monet paikalliset tulevat juttelemaan tuntien jälkeen ja kyselemään, mitä teen täällä. Ihan hauskaa, sillä vastaavaa kohtelua ei Suomeen tulevat vaihtarit usein saa. Täällä tapaa itse myös mielenkiintoisia tyyppejä. Yliopiston ranskankielisyys houkuttelee afrikkalaisia opiskelijoita entisistä (Ranskan) siirtomaista ja yliopiston katolisuus ja teologinen tiedekunta munkkeja ja nunnia. Yks munkki oli paikalla jopa yhdessä Erasmus-tapaamisessa. En uskaltanut mennä puhumaan, olisin kuitenkin päästänyt vahingossa jonkun hävyttömyyden suustani. Katolisuus näkyy muutenkin kuin munkkien kaapuina: seinällä on jeesuksia ristiinnaulittuna, mikä vähän särähtää suomalaiseen silmään. Sveitsi on muuten onneksi aika leudosti katolinen, ehkä yhtä paljon kuin Suomi on luterilainen. Suurin osa on kirjoilla kirkossa, mutta harva jaksaa vaivautua istumaan jumalanpalveluksiin. Eikä kaupungilla hirveästi katolilaisuus näy, päinvastoin. Aika usein apteekit käyttäää tarjouksessa olevia e-pillereitä sisäänheittotuotteena. Että paperilla uskotaan vahvasti, mutta käytännössä ei. Parempi niin.

Virallisesti sveitsiläinen

Onnitelkaa tuoretta berniläistä! Sain tänä aamuna kauan kaivatun L-luvan, jota ilman olisin ollut laiton siirtolainen. Ulkomaalaispoliisi tyypilliseen tapaansa (ilmeisesti globaali virkamieskulttuuri) muhi mun papereiden kanssa kuukauden ajan, vaikka virallisten sääntöjen rekisteröityminen pitäis tehdä 8 päivän kuluessa maahan saapumisesta. Jos olisin asunut Fribourgissa kaikki olisi sujunut kivuttomasti postitse, mutta koska asun Bernissä ja opiskelen Fribourgissa - jotka sijaitsevat kaiken lisäksi eri kantoneissa - homma meni taas vähän hankalaksi. Mut vihdoin tällä viikolla tuli päätös, jonka mukaan voisin hakea oleskelulupani viranomaisilta. Kuulemani perusteella vastassa olisi tuntien odotus ja tylyä palvelua ainoastaan sveitsinsaksaksi. Turhaa jännitin, sillä jouduin odottamana vuoroani haastavat 7 minuuttia ja puoli tuntia myöhemmin L-lupaläpyskä oli kädessäni.

Vähän myöhemmin samana päivänä sain toisenlaisen kirjeen, joka tosin lisäsi sveitsiläistä oloani vielä enemmän kuin todistus berniläisyydestä: sain kutsun mun pankin järjestämään asiakasiltaan. Tilaisuus on yhdessä Bernin kivoimmista baareista ja ohjelmana on ilmaiset ruuat ja juomat sekä tietty varallisuudesta keskustelua. Pitänee kiittää pankin avokätisyydestä pankkisalaisuuksia ja rikollisten talletuksia, sillä mun tilin kate ei ole vielä oikeuttanut mua edes pankkikorttiin. (ja ehkä kiittää voi myös Thomasin kaveria, joka työskentelee kyseisessä pankissa..).Erasmus-stipendin jälkeen ehkä nousen pankin silmissä varteenotettavammaksi asiakkaaksi kuin nykyisellä 25 frangin talletuksellani.

Tuntuu, että täällä virastoilla ja laitoksilla on muutenkin rahaa enemmän kuin laki sallii. Ekan kuukauden aikana join ja söin yliopiston laskuun useammin kuin kerran. Sama systeemi Suomeen, ei enää seminaarikahveja, vaan kokousviinit!

Vastoin vakaita päätöksiäni viime kirjoituksesta on kulunut jo tovi, mistä syytän Bernissä vierailleita vanhempiana. Sain tuliaiseksi about 3000 sivua suomalaisia lehtiä ja kirkoja sekä kilokaupalla salmiakkia. Niiden alle on ollut hyvä hautautua samalla, kun syksy on salaa hiipinyt lopulta myös Sveitsiin. Reilu viikko sitten rikottiin vielä lokakuun ennätyksiä, kun lämpötila nousi osassa maata yli 30 asteeseen. Nyt ollaan nollassa ja lumiraja kulkee jo 1200 metrissä.

Kolme muskettisoturia matkalla jäätikölle ja riippusillalle.

Onneksi ehdittiin vielä ennen syystalvea käymään "oikealla" vuoristovaelluksella edellisen turistihaikin lisäksi. Tällä kertaa matkaan lähtivät myös Tömmeli ja Märzeli, paikalliset sherbamme, joista tosin toinen haikkailee mieluumin jäätiköillä. Tällä kertaa kohteena oli viiineistään tunnettu Vallis-laakso, joka sijaitsee lähellä Italian rajaa siinä kohdassa, missä Sveitsin mahassa on pieni syvennys. Ihmeellisintä Belalp-Riedelapl-reitissä oli mustavalkoiset vuohet, joista jokainen oli karvalleen puoliksi musta ja puoliksi valkoinen, jäätikkö, jonka vierestä kuljettiin ja hängebrücke, jonka verkkolattiasta näki pudotuksen alla virtaavaan jokeen. Reitti oli kivikkoinen ja vaikeakulkuinen, mutta siitä huolimatta lehmät ja lampaat kulkee kuulemma lähes pysysuoraa seinämää pitkin vuorille ja takaisin kotiin. Me oltiin lehmien veroisia ja selvittiin maalikaljan motivoimina perille viiden tunnin kivikkohaikin jälkeen.

Vuoristopurobaari. Maksa 2 frangia valkoiseen kuppiin, ota olut ja jätä tyhjä pullon muiden seuraksi. Ei ihme että Sveitsi johtaa innovaatiotilastoja.

Illalla oli vuorossa fondueta, mikä onkin oikeastaan yksi suurimmista syistä, miksi ylipäätään käyn vuorilla. Tuntikausien ulkoilmassa reippailun jälkeen harva asia tuntuu yhtä hyvältä kuin puoli kiloa lämmintä juustoa mahanpohjalla. Parin viime viikon aikana olenkin päässyt tutustumaan kahden eri juustomestarin fonduesalaisuuksiin. Eka oli vuorossa Richardin luksus-fondue, joka hupeni noin viidessä minuutissa neljän erittäin nälkäisen

vuoristokiipeilijän suuhun.

Sulatetun juuston sekaa laitetaan vain sipulia, valkosipulia ja mausteita (muskottia ja pippuria) ja ainoa dipattava asia on leipä. Jos oikein hulluteltaan, juustoon saatetaan dipata myös perunoita. Yksi tärkeä fondueaterian ainesosa on valkoviini, jottei juusto jää mahan möykyksi vaan sulaa hiljalleen pois. Lisäviini olisikin ilmeisesti tullut tarpeeseen, kun vuorossa oli finduesetti numero 2. Thomas oli tällä kertaa kokkina ja yleisönä Bernissä vierailleet vanhemmat. Koska Thomas on oppinut suomalaisten ruokatavoista jo jotain, juustoa oli varattu tupla-annos per syöjä. Ei ihme, ettei uni oikein tullut seuraavana yönä, kun olo oli enemmän kuin juustoinen ja koko huoneilma oli sakeana juustohöyryistä. No, ei tarvi syödä fondueta vähään aikaan viimeisen overdosen jälkeen.

Sveitsiläinen vandaali linkkaroi riippusiltaa matalaksi.

Teemaan sopivasti opiskeltiin tällä viikolla fonduen historiaa sveitsin tunnilla ja opettaja (jonka rasvaprosentti on about nolla) varoittikin syömästä fondeuta illalla, sillä "eihän sellaisen aterian jälkeen kukaan voi nukkua hyvin". Toinen sisäpiiripaljastus oli se, ettei fondue olekaan sveitsiläistä! Kuulemma ranskalaiset kehitti ruuan ekana ja legendan mukaan sulatetun juuston idea syntyi paaston aikana. Koska kiinteän ruuan syöminen oli kiellettyä, päätettiin juustosta tehdä sulaa. Yhtä aatteellista kuin nykyajan ramadan, joilloin biletetään enemmän kuin muina vuodenaikoina. Sveitsiin fondue tuli armeijan mukana joskus 1950-luvulla, jolloin miehet alkoivat roudata reseptejä kasarmeilta myös kotikeittiöihin. Ei ihme, että fondueta tekevät pääosin vielä miehet. Mua ei vielä ole edes kelpuutettu leikkaamaan sopivan kokoisia leipäpaloja ("liian pieni, liian iso"). Vähän kuin grillaus Amerikassa: kun on aikaa ja vieraita, miehet seisoo mestareina grillin vieressä, mutta kun lapset huutaa arkena ruokaa, nainenhan sen vielä yleensä tekee. Näin myös Sveitsissä, maassa jossa naiset saivat yleisen äänioikeuden vuonna 1971. Jossain kantonissa vasta vuonna 1990 ja silloinkin korkeimman oikeuden pakottamana. Oon yhä jotenkin shokissa tästä tiedosta.

Vasemmalla taustalla Bundesparlament, etualalla 26 kantonia symboloiva suihkulähde.

Toinen viikon kulttuurikokemus oli vierailu Sveitsin Eduskuntatalossa (Bundesparlament), jossa päästiin istumaan kansanedustajien palleilla ja ihailemaan "yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta" -muskettisoturimaalauksia. Maan parlamentti kokoontuu vaan neljä kertaa vuodessa kolmeksi viikoksi kerrallaan, joten istuntojen välissä turistit saavat temmeltää vallan keskuksessa. Kaikilla edustajilla on myös "oikea" työ ja harvojen istuntopäivien vuoksi parlamentti on maailman halvimpia: edustuslaitos maksaa sveitsiläisille vain 14 frangia per nassu vuodessa. Sveitsin liittovaltion hallintojärjestelmä on muutenkin aika erikoinen. Eri kantoneista valitaan kustakin edustajat liittopäiville, jotka päättävät asioista yhdessä kansalliskokouksen 200 edustajan kanssa. Pressaa ei ole vaan ministereiden joukosta valitaan joku aina vuodeksi johtamaan maata. Sen takia ne sekoilee Libyan ja Gaddafin kanssa, kun kukaan ei oikein ole vastuussa.

Sveitsiläiset ovat erityisen ylpeitä suorasta demokratiastaan, mikä

mahdollistaa kenen tahansa tekevän lakialoitteita. Pitää vaan kerätä tarpeeksi nimiä (määrä riippuu äänestyksen kattavuudesta) ja kansa päättää ehdotuksesta.

Parhillaan kättä väännetään minareeteista, joita muslimit haluaisivat tuoda sveitsiläisiin kaupunkeihin. Joukko minareettien vastustajia on saanut aikaan äänestyksen ja minareettien kiellosta päätetään ensi kuussa. Kohua on aiheuttanut minareettivastustajien "vaalimainokset", joissa minareetit muistuttavat ohjuksia ja naiset on hunnutettu päästä varpaisiin. Osa maan kantoneista on kieltänytkin mainokset rasistisina. Minareetin vastustajien mainos on kuitenkin muutettu naurettavaksi vastamainoksen avulla. Myös vastamainoksessa oli ohjuksia, mutta hunnutettu nainen oli vaihdettu kansallispukuun puetuksi sveitsiläiseksi ja teksti asekaupan vastaiseksi. Paha syytellä muita, kun ite niitä aseita kauppaa vaikka minne.