Akateemista pahistelua

Karnevaaleille tunnusomainen Guggen-musiikki oli ihmeen siedettävää.

Pakanalliset juhlat toimivat joko hämmästyttävän hyvin, tai sitten ne on vaan ajoitettu harvinaisen hyvin. Sveitsissä on juhlittu pari viime viikkoa Faschnachtia, eli karnevaaleja, joiden tarkoituksena on häätää talvi pois ja houkutella kesä tilalle. Ihmiset pukeutuvat mielettömiin naamiaisasuihin ja kaupungit ovat muutaman päivän täydessä karnevaalikaaoksessa: bussit eivät kulje ja luentoja siirretään myöhemmäksi solidaarisuudesta krapulaisia opiskelijoita kohtaan. Ja voilá, lämpötila nousi heti karnevaalin jälkeen + 10 asteeseen, aurinko paahtaa lämpimästi ja lumisade muuttui vedeksi.

Faschnachtin pakanallisesta alkuperästä liikkuu monia huhuja, sillä nykyään karnevaalit on pääosin katolisten alueiden juhla-aikaa, vaikka kyllä Bern ja pari muutakin protestanttia kaupunkia juhlii samalla tavalla. Idea on vähän sama kuin ortodoksien laskiaisessa: hirveät bileet ja kunnon rymyäminen ennen paastonajalle siirtymistä. Kaipasin kyllä vähän blinejä ja laskiaispullia karnevaalien keskellä.

Sveitsille tyypilliseen tapaan eri kantoneissa juhlitaan karnevaaleja eri päivänä. Eka osallistuin juhlintaan muiden vaihtereiden kanssa Fribourgin vanhassa kaupungissa. Kaupunki oli täynnä hassusti pukeutuneita ihmisiä ja lähes jokainen kellari oli muutettu baariksi. Meininki oli varsin mainio siihen asti, kunnes joku sprayasi jotain pila-ainetta meidän porukan päälle. Onneksi olin juuri hakemassa Glühweinia yhdestä lukuisista juomakojuista ja säästyin tältä juuston ja ulosteen hajuiselta pilalta. Ilmeisesti joku ei tykännyt englantia puhuvasta ryhmästä ja päätti lähettää porukan kotiin suihkuun. Haju oli niin järjetön, ettei sen lähellä voinut olla voimatta pahoin. Me hajupommilta säästyneet jäätiin vielä kaupungille kiertämään kellaribaareja. Meininki oli kyllä kuin goomilla: kaikki järjettömissä plekseissä ja käytös ehkä vähän liiankin julkeaa.

Fribourgin karnevaalit päättyi siis viime tiistaina ja torstaina alkoi bileet Bernissä. Osallistuin karnevaaleihin pääosin kiukkuisena asukkaana, joka huokaili liian hitaasti kulkevien Peppi Pitkätossuiksi pukeutuneiden lasten takana ja kiilasi karnevaalikulkueiden välistä bussipysäkille, vain kirotakseen sitä, etteivä mitkään bussit oikeastaan meiltä rautatieasemalle kulkeneet. Tarkoitus oli mennä myös juhlimaan muiden berniläisten kanssa, mutta just perjantaina iskenyt flunssa pakotti jäämään kotiin. No, ensi vuonna uusi yritys. Ehkä silloin jopa jaksan itse naamioitua.

Flunssa pilasi myös puolet laskuviikonlopusta, sillä lauantaiksi suunniteltu hiihtopäivä meni vielä toipuessa. Mentiin kuitenkin ylös vuorille jo lauantai-iltana, sillä meidät oli kutsuttu yöksi Thomasin kaverin appivanhempien vuoristo-chalet'seen. (miksiköhän chalet kuulostaa hienommalta kuin kesämökki, vaikka varustetaso ja ulkoasu ovat aika identtisiä perusmökin kanssa). Mentiin suoraan after skihin, mikä oli kivaa vaikkei alla ollutkaan itse skiitä. Illalla paistettiin pikkupizzoja raclette-raudalla. Huippuhyvä idea, sillä jokainen pystyi rakentamaan sellaisen pizzan kuin halusi ja paistaminen oli kivaa. Lisäksi ateria kesti sen verran pitkään, että saatiin aikaan hyvä poliittinen keskustelu. Oon aika ylpeä, että vedin koko illan saksaksi, vaikken ehkä loistanutkaan mun poliittisella jargonialla.

Pizzanpaistajat Suvi, Andrea ja Kuri (saanut lempinimensä Jari Kurrin mukaan).

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina päästiin vihdoin laskemaan, mutta huonostihan sekin reissu päättyi. Joku keski-ikäinen, yli-itsevarma skimbaaja ei katsonut eteensä ja laski suoraan Thomasin päälle. Törmäys oli tosi raju ja Thomas heitti pari volttia samalla kun satakiloinen yliajaja jatkoi matkaa kuin ei oliskaan. No, tuli se kyselemään Thomasilta vointia, mutta sveitsiläiseen tapaan Thomas oli kohtelias ja vakuutteli että kaikki on kunnossa (vaikkei ollut). Mä puhisin hiljaa raivosta ja melkein laskin perään opettamaan kaverille, miten rinteessä pitää käyttäytyä. Onneksi Thomasilla oli kypärä päässä ja selkäpanssari takin alla, sillä sekä kypärä että takki hajosivat rytäkässä. Thomas sai aivotärähdyksen ja päivän laskut oli siinä. Raivostuttava tilanne, sillä harvoin kukaan aloittelija törmää toisiin laskijoihin. Yleensä ne on just näitä muka-maailman-parhaita-laskijoita, jotka kuvittelee saavansa hiihtää miten tahansa.

Hiihtoreissun jälkeen alkoi taas tavallinen arki, kun yliopistojen lukukausi starttasi virallisesti. Intensiivinen ranskankurssi oli extra-opintoja, joka kyllä kohensi mun ranskan taitoa about 200 prosenttia. Näin perusrytmissä jokapäiväinen ja monituntinen ranskan opiskelu on typistynyt kahteen tuntiin viikossa ja intensiivikurssin oheisohjelma, kuten olutpanimo- ja juustotilavierailut ovat vaihtuneet perusarki-illoiksi ja urheiluksi. Tosin on ollut aikaa taas kokkailla iltaisin ja hetkellisen kotiseutuikävän puuskassa oon tehnyt jo pannukakkua ja makaronilaatikkoa. Huomenna olis tarkoitus pelata sulkista entisen aktiivipelaajan, Jaanan kanssa. Vähän jo jännittää, sillä mun viime sulkkismatsista on jo pari vuotta aikaa.

Näin lukukauden aluksi on ollut hyvä myös suunnitella mahdollisimman monta matkaa, jottei tulisi liikaa opiskeltua. Ollaan huhtikuussa lähdössä Thomasin ja Richardin kanssa ensin Pietariin ja sieltä Moskovaan häihin, jonne on tulossa muutama muukin sveitsiläinen. Moskovasta suunta on Kirgisia ja matkakaveriksi vaihtuu Pietari-kaveri Tuija. Ja ennen tätä parin viikon lintsaussettiä, Berniin saapuu Timo, Olli ja Satu. Hyvinhän tää lukukausi saatiin taas täyteen buukattua. Gradun on tosin tarkoitus valmistua kaikkiin vierailuihin mennessä, jotta voi kevein mielin huutaa "gorka, gorka" venäläisissä häissä ja hevostella Kirgisian vuoristossa. Kuukausi enää siis aikaa, jaiks.

Näkymä chalet'n ikkunasta aamukasilta, kun edessä oli täydellinen laskupäivä. Aivotärähdyksen ja myrskyksi yltyneen tuulen jälkeen ei enää hirveästi huvittanut.

Iänikuisen gradun ohella opiskelen nyt keväällä sitä ranskaa, sveitsinkurssi tietty jatkuu ja vähän saksaa sekä journalismia. Venäjän kurssin ja osan saksan kursseista tiputin pois, sillä saksan opettaja oli huono ja mieluummin opiskelen saksaa jotain mielenkiintoista luentoja saksaksi kuunnellen. Tämän vuoksi otin kurssin Bernin yliopiston politiikan laitokselta. Vaikka Fribourgin yliopiston opiskelijat saavat ottaa jotain kursseja Bernistä, tämä Politisches System der Schweiz ei tietenkään ole yksi niistä. Kysyin lupaa ensin Fribourgista ja sitten Bernin yliopistosta. Molemmista tuli jyrkkä ei, "Ei, et saa ottaa tätä kurssia. Pelkkä kuuntelukin maksaa jo 300 frangia, eikä silloin saa tenttiä". Venäjästä jotain oppineena (siellä EI ei ole koskaan tarkoittanut ei) päätin kuitenkin koettaa onneani ja mennä luennolle. Ei siellä kukaan mitään kysellyt, joten nyt istun jäniksenä ja yritän oppia jotain näistä minareettiäänestyksistä ja muista. Akateeminen pahistelu toimii siis täälläkin.

Röstigraben

Uusi Erasmus vanhoilla vahvistuksilla. Vanhoista tutuista vielä Fribourgissa oikealla Katarina (Slovakia) ja keskellä amerikkalainen Vincent (joka kanssakansalaisistaan poiketen puhuu ainakin viittä kieltä).

Oon onnistunut sotkeutumaan jälleen uuteen kieleen (mikä jälleen viivästyttää mun gradua ja valmistumista) mutta myös jälleen saa mut fiilistelemään uuden kielen oppimisen ihanuutta. Kaikki mitä oppii on uutta ja ihmeellistä ja ensimmäinen oikein muodostettu kokonainen lause ehkä yksi isoimmista onnistumisen hetkistä. Toisaalta tää kielten opiskelu vähän järkyttää mua, sillä olen aina ollut hyvä numeroissa ja huono kielissä. Mutta kaikesta lahjattomuudesta huolimatta uusi kieli, tällä kertaa ranska, on saanut mut innostumaan, mikä todistaa jo aiemmin todettua teoriaa, että turha on suunnitella elämässä yhtään mitään, sillä kaikki menee kuitenkin päälaelleen.

Ekana Tampereen opiskeluvuotena hain sivuaineoikeutta pohjoismaisten kielten laitokselle, mutta jostain syystä en ikinä onnistunut aloittamaan niitä opintoja. Sen sijaan innostuin venäjästä ja - kuten tarina kertoo - se innostus vei Petroskoihin ja pariin vaihtokevääseen ja työkomennukseen Pietariin. Reilu kaksi vuotta sitten loppiaisena tapasin Pietarissa Thomasin, minkä vuoksi venäjän rinnalle piti ottaa saksan opinnot, jotta joskus ymmärtäisin kaverin äidinkieltä. Vuosi sitten olinkin jo hakemassa Sveitsiin vaihtoon vuodeksi opiskelemaan saksaa. Koska en opiskele kauppatieteitä, en päässyt saksankieliseen Berniin vaan ranskankieliseen Fribourgiin (Bernin vaihtopaikka oli ensijaisesti kauppislaisille, ja toinen valituista tietty jätti vaihdon väliin sen jälkeen kun oli varastanut MUN paikan viekkaudella ja vääryydellä). Alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin yliopistosta huolimatta lukea saksaa ja sveitsiä, mutta pari ekaa päivää yliopistolla selvensi asetelmia sen verran, ettei tästä vuodesta ilman ranskan taitoa selviä. Ranskan alkeet luin syksyllä ja nyt hion kielitaitoa kahden viikon intensiivikurssilla. Alkuperäissuunnitelmaa, eli pohjoismaisiin kieliin panostamista, en ole sitten pakollisten kurssien yliopistolla lukenut. (onneksi sentään kesätyöt Porvoossa ja STT:llä ovat jonkin verran pitäneet ruotsin taitoa yllä). Eli aprés tout, vaikka suunnittelet opiskelevasi kieltä A, päädyt B:n ja C:n kautta lukemaan kieltä D.

Viime viikko meni täysin ranskan vallassa ja sama meno jatkuu vielä tämän viikon. En ole edes uskaltanut lukea saksankielisiä lehtiä, kun ranska on vienyt kaiken huomioni. Kurssilla oon oppinut paitsi vähän itse kieltä, myös sen miten ranskan kielestä pitää puhua ja miten sitä tulee arvostaa. Esimerkiksi Fribourgin kanton ja myös yliopisto ovat täysin kaksikielisiä (saksa ja ranska) sekä suurin osa opiskelijoista puhuu äidinkielenään (sveitsin)saksaa. Silti kaikki ruokalistat ym. yliopistolla ovat vain ranskaksi. Muut tiedotteet tulevat yleensä kaksikielisinä, mutta silloinkin aina ranskankielinen osuus on ylimmäisenä. Berniläisten kavereiden mukaan kukaan saksankielinen sveitsiläinen ei kehtaisia soittaa ranskankieliselle alueelle ja puhua saksaa. He siis puhuvat kohteliaasti ranskaa, mutta tietty logiikka ei päde toisinpäin. Vaikka saksankieliset ovat Sveitsissä enemmistönä, ranskankieliset sveitsiläiset puhuvat aina ranskaa myös soittaessaan saksankieliselle puolelle. Eli maan pääkieli on saksa, mutta ranskaa käytetään lähes aina kielialueet ylittävissä sosiaalisissa tilanteissa.

Kielirajaa kutsutaan "röstigrabeniksi" ja rajan länsipuolelle jää ranskankieliset (19%) ja idässä puhutaan saksaa (64% väestöstä). Italiaa puhutaan etelässä (8%) ja kuolevaa retoromaania (0,5%) kaakossa. Kartasta ymmärtää myös sen, miten pikkuruinen Sveitsi on: Bernistä Fribourgiin pääsee junalla 20 minuutissa.

Saksan ja ranskan välisestä kuilusta kertoo myös se, että meille "saksankielisille" vaihtareille ei järjestetä mitään pre-semester kielikurssia, kuten "ranskankielisille". Saksaksi opiskelevat vaihtarit saavat tyytyä orientaatioon, joka kestää vajaan tunnin ja jonka aikana ei kerrota oikeastaan yhtään mitään. Mulle esim. selvisi about viikko lukuvuoden alkamisen jälkeen, että kampus jatkuu parin kilsan päässä päärakennuksesta. Kirjastokortin sain hankittua parin kuukauden vitkastelun jälkeen. Eli kaikki piti selvittää itse.

Nyt ranskan intensiivikurssilla olen tutustunut paitsi uusiin vaihtareihin, myös itse yliopistoon paremmin. Kahden viikon kurssin iltaohjelmaan kuuluu muun muassa opastuskierros kaupungilla ja yliopistolla, apéro (tyyppillinen sveitsiläinen social event, johon kuuluu oleellisesti viini ja jotain syötävää), yliopistoliikunnan infoiltama, johon sisältyi mm. lumikenkäkävely vuorilla ja ilmainen fondue-ateria, luento Sveitsin poliittisesta järjestelmästä, leffailta ja tällä viikolla on luvassa vielä toinen ilmainen fondue-sessio ruokineen ja juomineen. Tasan ei mene siis ranskan- ja saksankielisten vaihtareiden tuutorointi. Viime perjantaina oli vuorossa lumikenkävaellus, johon suuri osa kielikurssilaisista osallistui. Mutta koska vaihtareita on joka kolkasta ja joka lähtöön, tyypit tuli reteesti farkuissa ja tennareissa ja tietty ilman pipoja ja hanskoja. Pakkasta oli sveitsiläisittäin napakasti (-7°) joten lumikenkäoppaiden piti lainata perusitaliaanoille kunnon kengät ja muita varusteita. Vaellus typistettiin myös kahdesta tunnista tuntiin, jottei eteläeurooppalaiset turistit olisi jäätyneet kuoliaiksi. Jouduttiin myös allekirjoittamaan lappu, jonka mukaan yliopisto ei ole vastuussa mistään. Lumikenkäily oli ihan huippukivaa ja reitti oli kieltämättä aika haastava. Takaisin tultiin niin jyrkkää rinnettä, ettei kukaan enää pysynyt pystyssä. Jopa kokenut opas joutui laskemaan peppumäkeä rinnettä alas. Mutta menen ehdottamasti uudelleen, tosin seuraavalla kerralla ehkä ilman peruserasmuslaisia. Kaikesta epäreiluudesta huolimatta alan ymmärtää ranskan lumon, vaikka lausunkin sitä ehkä jopa huonomminkin kuin kaikki arivataiset yhteensä. Onhan se ihan pirun hieno kieli!

Lumikenkävaellus meni jännäksi viime metreillä.

Vaikka oon tietoisesti yrittänyt välttää saksan kieltä nää kaksi viikkoa, vierailu toipilas-Marcon luona pakotti puhumaan jälleen saksaa. Tai pikemminkin sveitsinsaksaa, sillä jalkansa katkaissut Marco toipuu parhaillaan äitinsä luona, joka ei oikeastaan puhunut muuta kuin sveitsiä. Oon ennenkin törmännyt maalla asuviin sveitsiläisiin, jotka eivät oikeastaan puhu edes kunnolla hochdeutschia, jota kuitenkin käytetään uutisissa, sanomalehdissä ja kaikissa virallisissa dokumenteissa. Ihan piristävää stereotypioiden rikkomista, sillä mulla on ollut jotenkin sellainen kuva, että kaikki sveitsiläiset ovat minimissään kolmea kieltä hallitsevia diplomaatteja tai vähintäänkin verotietoja piilottelevia pankkiireja. Todellisuudessa leppoisia juntteja on täällä yhtä paljon kuin missä tahansa muuallakin. Marco näytti meille horror-röntgenkuvia sen jalasta ja ihan näin amatöörikin keittiövaloa vasten pystyi näkemään, että sääriluu oli ennen leikkausta kahdessa erillisessä osassa. Leikkauksen jälkeen otettu röntgen sen sijaan näytti lähinnä työkalupakilta: aika paljon rautaa ja ruuveja näköjään uppoaa yhden sääriluun korjaamiseen. Kuulemma oli kiva kuunnella hereillä, kun lääkärit operoivat paikallispuudutettua jalkaa. Kangasverhon takaa kuului muun muassa pauketta ja luun sahausta, mikä tuntui varmasti mukavalta, kun operoitavana oli oma jalka. Hyi!

Erasmus-tarkkailija.

Ilmapiiri jatkui saksankielisenä ja kansainvälisenä myös viikonloppuna, kun saatiin kutsu etkoille chileläisen Vivin ja tämän ranskalaisen poikaystävän luo. Kutsun välittäjänä oli siis suomalainen Jaana, jonka quebeciläisen poikaystävän Guillaumen kemistikollegoita illan isäntäpari ja suuri osa vieraista oli. Tarjolla oli itsetehtyjä tortilloja ja kaikenlaisia juomia sakesta tanskalaiseen vodkaan ja seurueeseen kuului myös saksalaisia, italialainen, ranskalaisia ja britti. Ilta oli huippumukava, sillä peruserasmusjutustelun sijaan pöydän ympärillä keskusteltiin myös oikeista asioista, kuten politiikasta, parisuhteista ja laskettelusta. Bileet jatkuivat Bernin mukavimmalla klubilla Bierhübelissä (vapaa käännös "oluthuppeli") jossa oli tarjolla vain yli 25-vuotiaille tarkoitetut bileet. Ihan kuin olisi ollut jälleen 18-vuotias (tai pikemminkin 16v.), kun kerrankin kuului baarin nuorimpaan ikäryhmään!

Sveitsi on muutenkin ollut aika bierhübelissä viime ja tämän viikon, kun katolisissa kaupungeissa juhlitaan karnevaaleja. Fribourgissa karnevaalit pidettiin viime viikonloppuna ja koko kaupunki on täynnä konfettia. Bernissä (vaikka kaupunki onkin protestanttinen) juhlitaan tänä viikonloppuna, mutta todennäköisesti päästään karkuun tivolimusiikkia, paperisilppua ja naamiaisasun etsimistä vuorille. Kohteena on jälleen tuttujen vuoristomökki Adelbodenissa. Toivottavasti ei kuitenkaan tehdä marcoja ja pilata hyvin alkanutta kautta lääkärihelikoptereilla ja leikkauksilla.

After after ski ja muita retkiä

Viime viikolla saatiin nauttia jälleen kerran sveitsiläisten vieraanvaraisuudesta, kun Thomasin kaveri Marco luovutti vuoristomökkinsä mun ja Sasan käyttöön pariksi yöksi. Marco on vuokrannut Adelbodenissa, Bernin kantonissa sijaitsevan mökin koko laskukaudeksi seitsemän kaverinsa kanssa ja mökki oli sattumoisin viime viikolla vapaa suomalaisturistien vallattavaksi. Koska mökki sijaistee "keskellä ei mitään" (mikä Sveitsin mittakaavassa tarkoittaa vain kolmen kilometrin matkaa lähimpään kyläkeskustaan), Marco ja Thomas lähti heittämään meidät vuorille autolla, vaikka joutuivat seuraavana aamuna palaamaan kaupunkiin ja töihin.

Tarjoukseen kuului myös poikien kokkaama illallinen ja kaupunkikierros Adelbodenin piskuisessa keskustassa. Oltiin siis Sasan kanssa perillä kaksi yötä ja kaksi laskupäivää. Aurinko paistoi sopivasti molempina päivinä ja ekana päivänä eksyttiin urakalla myös after skihin. Laskettiin takaisin laaksoon vuorilta muutaman alppibaarin kautta ja jatkettiin laskun väsyttämien ruumiidemme palkitsemista kylän after ski -baareissa. Kun havahduttiin joskus loppuillasta paluumatkalle mökkiin, ilta oli jo pimennyt.

Adelbodenin mökki. Uskomattoman siistissä kunnossa 8 miehen kimppamökiksi.

Päätettiin kuitenkin kävellä mökille, jonne oli tarjolla myös houkutteleva oikoreitti pystysuoraan rinnettä alas. Rinne oli sopivasti peilijäässä, mutta selvittiin jollain tuurilla kuitenkin pahemmitta vammoitta mökkitielle. Valoa antoi huikea tähtitaivas, mutta onnistuttiin kuitenkin eksymään väärälle tielle. Käveltiin reippaasti harhaan ennen kuin todettiin tie vääräksi. Perille päästiin lopulta puolen yön aikaan, yhä lautamonoissa ja laskuvaatteissa. Matkaan oli lähdetty aamulla ennen yhdeksää.

Oikoreitillä hetki ennen eksymistä after after ski.

Seuraavana päivänä olikin sopivan hakattu oli. Joka lihakseen sattui ja muun muassa selkä sekä niska menivät jumiin viimeistään toisen laskupäivän jälkeen. Lihasten palautteluun oli kuitenkin vain päivä aikaa, sillä heti seuraavan päivän iltana lähdettiin avecien kera Engelbergiin laskemaan. Asuttiin Thomasin kanssa mukavassa hotellissa, josta näkyi vuoret ja mäkihyppytorni ikkunasta. Engelberg oli taas ihana itsensä: säät suosi lähes koko ajan, tuore lumi piti rinteet pehmeinä ja Yucin after ski -bileet oli entisellään. Löydettiin myös (meille) uus kiva ravintola, Alpencluben, jossa Thomas söi niin ison pihvin että sitä varten tuotiin vauvan ruokalappua muistuttava suoja. Ruoka oli muutenkin hyvää ja loppuiltaan jännistystä toi pöydän viereen rikkoontunut pippumylly. Ihan kuin joku olisi hyökännyt kemikaaliasein: yskimistä ei voinut lopettaa ja nenää kutitti vielä seuraavana aamuna.

Kaikesta huolimatta Engelberg on yhä parasta, mitä ihminen voi saada!

Kotimatka Berniin sujui mukavasti, sillä tavattiin samalla pari kaveria (suomalainen Jaana kanadalaisen poikaystävänsä kanssa) junassa. Kotona sen sijaan meitä odotti epämiellyttävä yllätys. Olin epähuomiossa jättänyt parvekkeen oven auki ja se oli tuulettanut meidän kämppää koko viikonlopun aikana mukavan kylmän raikkaaksi. Oli muutenkin vähän ahdistava ajatus, että joku on saattanut käydä hengailemassa meillä. Aluksi kaikki näytti normaalilta, kunnes avasimme vessan oven. Vessanpötön vierestä löytyi (sinänsä ihan siisti kasa) kissan paskaa. Tarkempi tutkiminen paljasti että kyseinen kaveri oli myös käynyt istuskelemassa kaikilla tuoleilla, sillä niistä löytyi epäilyttäviä valkoisia karvoja. Muuta tuhoa naapurin (?) kissa ei ollut onneksi tehnyt, aika sveitsiläisen sivistynyttä eläinkäytöstä.

Koti ennen naapurin kissan murtautumista. Huomaa maisema ja uusi matto.

Viikonlopun toinen ikävä ylläri oli se, että mökkinsä meille auliaasti vuokrannut Marco oli katkaissut jalkansa viikolopun hiihtovaelluksella. Suurin osa näistä sveitsiläisistä ei jaksa enää sahata lanattuja rinteitä pitkin vaan he haikkaavat ensin koko päivän ylös vuorelle suksiin kiinnitettävien nousukarvojen avulla ja laskevat sitten alas koskemattomassa puuterilumessa. Marcon nilkka oli ilmeisesti muljahtanut poikki monon sisällä ja se jouduttiin hakemaan helikopterilla sairaalaan leikattavaksi. Aika iso morfiinitrippi kuulemma tarvitaan siihen että murtunut jalka saadaan tuskatta ulos laskettelumonosta. Ei siis ihme, että ensimmäiset sairaalasta tulleet viestit oli aika hilpeitä.

Ollaan vihdoin myös saatu aikaiseksi käydä Thomasin kanssa Ikeassa ja nyt meillä on skandinaavisen tyylikkäitä kuoseja uusissa matoissa ja lakanoissa. Sveitsiläinen tyylitaju tekstiilisuunnittelussa on suoraan sanottuan aivan kammottava, joten piti tyytyä ruotsalaiseen silmää miellyttävään halpatuotantoon. Käytiin myös moikkaamassa Thomasin siskon Max-vauvaa, joka oli ehkä maailman söpöin asia. Kaveri söi koko sen ajan kun oltiin siellä, mitä nyt otti silloin tällöin vartin siestoja ruokasessioiden välissä. Max ei kuulemma edes jaksa hirveästi öisin nukkua, kun nälkä iskee vähän väliä.

Kumpaa pelottaa enemmän?

Tällä viikolla oon palannut opintojen pariin, tällä kertaa ranskan kielen kurssille. Ilmoittauduin parin viikon intensiivikurssille, jotta osaisin ostaa jatkossa oikeanlaista lounasta yliopiston kantiinista ("tarkoittaako tää hevosenlihaa vai riisiä? hmmm, ehkä tyydyn salattiin"). Ekana päivänä nolasin itseni suullisessa kokeessa kun en ymmärtänyt edes sitä kun mun nimeä kysyttiin. Ymmärsin kyllä aika paljon edeltäneestä tunnin infosta mutta vähän normaalista poikennut kysymystapa sai mut ihan jäihin. Mut sitten rankattiinkin huonoimpaan tasoryhmään, jossa tosin jotkut on opiskelleet ranskaa "muutaman vuoden". Olin aluksi vähän pihalla (etenkin koska myöhästyin epähuomiossa tunnilta yli tunnilla) mutta iltapäivä meni jo ihan mukavasti. Ehkä mä jotain opin.

Sveitsissä roskiksetkin on ystäviä.

Ihan täysin ei kuitenkaan oo tarvinnut palata arkeen, sillä mun opiskelukaveri Telle poikkesi meille pariksi päiväksi Euroopan-kiertueellaan. Ens viikolla onkin vuorossa karnevaalit ja seuraava laskuviikonloppu vuorilla. Elämä voi näköjään olla juhlaa ilman Erasmus-biletystä 19-vuotiaiden jenkkien kanssa.