After after ski ja muita retkiä

Viime viikolla saatiin nauttia jälleen kerran sveitsiläisten vieraanvaraisuudesta, kun Thomasin kaveri Marco luovutti vuoristomökkinsä mun ja Sasan käyttöön pariksi yöksi. Marco on vuokrannut Adelbodenissa, Bernin kantonissa sijaitsevan mökin koko laskukaudeksi seitsemän kaverinsa kanssa ja mökki oli sattumoisin viime viikolla vapaa suomalaisturistien vallattavaksi. Koska mökki sijaistee "keskellä ei mitään" (mikä Sveitsin mittakaavassa tarkoittaa vain kolmen kilometrin matkaa lähimpään kyläkeskustaan), Marco ja Thomas lähti heittämään meidät vuorille autolla, vaikka joutuivat seuraavana aamuna palaamaan kaupunkiin ja töihin.

Tarjoukseen kuului myös poikien kokkaama illallinen ja kaupunkikierros Adelbodenin piskuisessa keskustassa. Oltiin siis Sasan kanssa perillä kaksi yötä ja kaksi laskupäivää. Aurinko paistoi sopivasti molempina päivinä ja ekana päivänä eksyttiin urakalla myös after skihin. Laskettiin takaisin laaksoon vuorilta muutaman alppibaarin kautta ja jatkettiin laskun väsyttämien ruumiidemme palkitsemista kylän after ski -baareissa. Kun havahduttiin joskus loppuillasta paluumatkalle mökkiin, ilta oli jo pimennyt.

Adelbodenin mökki. Uskomattoman siistissä kunnossa 8 miehen kimppamökiksi.

Päätettiin kuitenkin kävellä mökille, jonne oli tarjolla myös houkutteleva oikoreitti pystysuoraan rinnettä alas. Rinne oli sopivasti peilijäässä, mutta selvittiin jollain tuurilla kuitenkin pahemmitta vammoitta mökkitielle. Valoa antoi huikea tähtitaivas, mutta onnistuttiin kuitenkin eksymään väärälle tielle. Käveltiin reippaasti harhaan ennen kuin todettiin tie vääräksi. Perille päästiin lopulta puolen yön aikaan, yhä lautamonoissa ja laskuvaatteissa. Matkaan oli lähdetty aamulla ennen yhdeksää.

Oikoreitillä hetki ennen eksymistä after after ski.

Seuraavana päivänä olikin sopivan hakattu oli. Joka lihakseen sattui ja muun muassa selkä sekä niska menivät jumiin viimeistään toisen laskupäivän jälkeen. Lihasten palautteluun oli kuitenkin vain päivä aikaa, sillä heti seuraavan päivän iltana lähdettiin avecien kera Engelbergiin laskemaan. Asuttiin Thomasin kanssa mukavassa hotellissa, josta näkyi vuoret ja mäkihyppytorni ikkunasta. Engelberg oli taas ihana itsensä: säät suosi lähes koko ajan, tuore lumi piti rinteet pehmeinä ja Yucin after ski -bileet oli entisellään. Löydettiin myös (meille) uus kiva ravintola, Alpencluben, jossa Thomas söi niin ison pihvin että sitä varten tuotiin vauvan ruokalappua muistuttava suoja. Ruoka oli muutenkin hyvää ja loppuiltaan jännistystä toi pöydän viereen rikkoontunut pippumylly. Ihan kuin joku olisi hyökännyt kemikaaliasein: yskimistä ei voinut lopettaa ja nenää kutitti vielä seuraavana aamuna.

Kaikesta huolimatta Engelberg on yhä parasta, mitä ihminen voi saada!

Kotimatka Berniin sujui mukavasti, sillä tavattiin samalla pari kaveria (suomalainen Jaana kanadalaisen poikaystävänsä kanssa) junassa. Kotona sen sijaan meitä odotti epämiellyttävä yllätys. Olin epähuomiossa jättänyt parvekkeen oven auki ja se oli tuulettanut meidän kämppää koko viikonlopun aikana mukavan kylmän raikkaaksi. Oli muutenkin vähän ahdistava ajatus, että joku on saattanut käydä hengailemassa meillä. Aluksi kaikki näytti normaalilta, kunnes avasimme vessan oven. Vessanpötön vierestä löytyi (sinänsä ihan siisti kasa) kissan paskaa. Tarkempi tutkiminen paljasti että kyseinen kaveri oli myös käynyt istuskelemassa kaikilla tuoleilla, sillä niistä löytyi epäilyttäviä valkoisia karvoja. Muuta tuhoa naapurin (?) kissa ei ollut onneksi tehnyt, aika sveitsiläisen sivistynyttä eläinkäytöstä.

Koti ennen naapurin kissan murtautumista. Huomaa maisema ja uusi matto.

Viikonlopun toinen ikävä ylläri oli se, että mökkinsä meille auliaasti vuokrannut Marco oli katkaissut jalkansa viikolopun hiihtovaelluksella. Suurin osa näistä sveitsiläisistä ei jaksa enää sahata lanattuja rinteitä pitkin vaan he haikkaavat ensin koko päivän ylös vuorelle suksiin kiinnitettävien nousukarvojen avulla ja laskevat sitten alas koskemattomassa puuterilumessa. Marcon nilkka oli ilmeisesti muljahtanut poikki monon sisällä ja se jouduttiin hakemaan helikopterilla sairaalaan leikattavaksi. Aika iso morfiinitrippi kuulemma tarvitaan siihen että murtunut jalka saadaan tuskatta ulos laskettelumonosta. Ei siis ihme, että ensimmäiset sairaalasta tulleet viestit oli aika hilpeitä.

Ollaan vihdoin myös saatu aikaiseksi käydä Thomasin kanssa Ikeassa ja nyt meillä on skandinaavisen tyylikkäitä kuoseja uusissa matoissa ja lakanoissa. Sveitsiläinen tyylitaju tekstiilisuunnittelussa on suoraan sanottuan aivan kammottava, joten piti tyytyä ruotsalaiseen silmää miellyttävään halpatuotantoon. Käytiin myös moikkaamassa Thomasin siskon Max-vauvaa, joka oli ehkä maailman söpöin asia. Kaveri söi koko sen ajan kun oltiin siellä, mitä nyt otti silloin tällöin vartin siestoja ruokasessioiden välissä. Max ei kuulemma edes jaksa hirveästi öisin nukkua, kun nälkä iskee vähän väliä.

Kumpaa pelottaa enemmän?

Tällä viikolla oon palannut opintojen pariin, tällä kertaa ranskan kielen kurssille. Ilmoittauduin parin viikon intensiivikurssille, jotta osaisin ostaa jatkossa oikeanlaista lounasta yliopiston kantiinista ("tarkoittaako tää hevosenlihaa vai riisiä? hmmm, ehkä tyydyn salattiin"). Ekana päivänä nolasin itseni suullisessa kokeessa kun en ymmärtänyt edes sitä kun mun nimeä kysyttiin. Ymmärsin kyllä aika paljon edeltäneestä tunnin infosta mutta vähän normaalista poikennut kysymystapa sai mut ihan jäihin. Mut sitten rankattiinkin huonoimpaan tasoryhmään, jossa tosin jotkut on opiskelleet ranskaa "muutaman vuoden". Olin aluksi vähän pihalla (etenkin koska myöhästyin epähuomiossa tunnilta yli tunnilla) mutta iltapäivä meni jo ihan mukavasti. Ehkä mä jotain opin.

Sveitsissä roskiksetkin on ystäviä.

Ihan täysin ei kuitenkaan oo tarvinnut palata arkeen, sillä mun opiskelukaveri Telle poikkesi meille pariksi päiväksi Euroopan-kiertueellaan. Ens viikolla onkin vuorossa karnevaalit ja seuraava laskuviikonloppu vuorilla. Elämä voi näköjään olla juhlaa ilman Erasmus-biletystä 19-vuotiaiden jenkkien kanssa.