Röstigraben

Uusi Erasmus vanhoilla vahvistuksilla. Vanhoista tutuista vielä Fribourgissa oikealla Katarina (Slovakia) ja keskellä amerikkalainen Vincent (joka kanssakansalaisistaan poiketen puhuu ainakin viittä kieltä).

Oon onnistunut sotkeutumaan jälleen uuteen kieleen (mikä jälleen viivästyttää mun gradua ja valmistumista) mutta myös jälleen saa mut fiilistelemään uuden kielen oppimisen ihanuutta. Kaikki mitä oppii on uutta ja ihmeellistä ja ensimmäinen oikein muodostettu kokonainen lause ehkä yksi isoimmista onnistumisen hetkistä. Toisaalta tää kielten opiskelu vähän järkyttää mua, sillä olen aina ollut hyvä numeroissa ja huono kielissä. Mutta kaikesta lahjattomuudesta huolimatta uusi kieli, tällä kertaa ranska, on saanut mut innostumaan, mikä todistaa jo aiemmin todettua teoriaa, että turha on suunnitella elämässä yhtään mitään, sillä kaikki menee kuitenkin päälaelleen.

Ekana Tampereen opiskeluvuotena hain sivuaineoikeutta pohjoismaisten kielten laitokselle, mutta jostain syystä en ikinä onnistunut aloittamaan niitä opintoja. Sen sijaan innostuin venäjästä ja - kuten tarina kertoo - se innostus vei Petroskoihin ja pariin vaihtokevääseen ja työkomennukseen Pietariin. Reilu kaksi vuotta sitten loppiaisena tapasin Pietarissa Thomasin, minkä vuoksi venäjän rinnalle piti ottaa saksan opinnot, jotta joskus ymmärtäisin kaverin äidinkieltä. Vuosi sitten olinkin jo hakemassa Sveitsiin vaihtoon vuodeksi opiskelemaan saksaa. Koska en opiskele kauppatieteitä, en päässyt saksankieliseen Berniin vaan ranskankieliseen Fribourgiin (Bernin vaihtopaikka oli ensijaisesti kauppislaisille, ja toinen valituista tietty jätti vaihdon väliin sen jälkeen kun oli varastanut MUN paikan viekkaudella ja vääryydellä). Alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin yliopistosta huolimatta lukea saksaa ja sveitsiä, mutta pari ekaa päivää yliopistolla selvensi asetelmia sen verran, ettei tästä vuodesta ilman ranskan taitoa selviä. Ranskan alkeet luin syksyllä ja nyt hion kielitaitoa kahden viikon intensiivikurssilla. Alkuperäissuunnitelmaa, eli pohjoismaisiin kieliin panostamista, en ole sitten pakollisten kurssien yliopistolla lukenut. (onneksi sentään kesätyöt Porvoossa ja STT:llä ovat jonkin verran pitäneet ruotsin taitoa yllä). Eli aprés tout, vaikka suunnittelet opiskelevasi kieltä A, päädyt B:n ja C:n kautta lukemaan kieltä D.

Viime viikko meni täysin ranskan vallassa ja sama meno jatkuu vielä tämän viikon. En ole edes uskaltanut lukea saksankielisiä lehtiä, kun ranska on vienyt kaiken huomioni. Kurssilla oon oppinut paitsi vähän itse kieltä, myös sen miten ranskan kielestä pitää puhua ja miten sitä tulee arvostaa. Esimerkiksi Fribourgin kanton ja myös yliopisto ovat täysin kaksikielisiä (saksa ja ranska) sekä suurin osa opiskelijoista puhuu äidinkielenään (sveitsin)saksaa. Silti kaikki ruokalistat ym. yliopistolla ovat vain ranskaksi. Muut tiedotteet tulevat yleensä kaksikielisinä, mutta silloinkin aina ranskankielinen osuus on ylimmäisenä. Berniläisten kavereiden mukaan kukaan saksankielinen sveitsiläinen ei kehtaisia soittaa ranskankieliselle alueelle ja puhua saksaa. He siis puhuvat kohteliaasti ranskaa, mutta tietty logiikka ei päde toisinpäin. Vaikka saksankieliset ovat Sveitsissä enemmistönä, ranskankieliset sveitsiläiset puhuvat aina ranskaa myös soittaessaan saksankieliselle puolelle. Eli maan pääkieli on saksa, mutta ranskaa käytetään lähes aina kielialueet ylittävissä sosiaalisissa tilanteissa.

Kielirajaa kutsutaan "röstigrabeniksi" ja rajan länsipuolelle jää ranskankieliset (19%) ja idässä puhutaan saksaa (64% väestöstä). Italiaa puhutaan etelässä (8%) ja kuolevaa retoromaania (0,5%) kaakossa. Kartasta ymmärtää myös sen, miten pikkuruinen Sveitsi on: Bernistä Fribourgiin pääsee junalla 20 minuutissa.

Saksan ja ranskan välisestä kuilusta kertoo myös se, että meille "saksankielisille" vaihtareille ei järjestetä mitään pre-semester kielikurssia, kuten "ranskankielisille". Saksaksi opiskelevat vaihtarit saavat tyytyä orientaatioon, joka kestää vajaan tunnin ja jonka aikana ei kerrota oikeastaan yhtään mitään. Mulle esim. selvisi about viikko lukuvuoden alkamisen jälkeen, että kampus jatkuu parin kilsan päässä päärakennuksesta. Kirjastokortin sain hankittua parin kuukauden vitkastelun jälkeen. Eli kaikki piti selvittää itse.

Nyt ranskan intensiivikurssilla olen tutustunut paitsi uusiin vaihtareihin, myös itse yliopistoon paremmin. Kahden viikon kurssin iltaohjelmaan kuuluu muun muassa opastuskierros kaupungilla ja yliopistolla, apéro (tyyppillinen sveitsiläinen social event, johon kuuluu oleellisesti viini ja jotain syötävää), yliopistoliikunnan infoiltama, johon sisältyi mm. lumikenkäkävely vuorilla ja ilmainen fondue-ateria, luento Sveitsin poliittisesta järjestelmästä, leffailta ja tällä viikolla on luvassa vielä toinen ilmainen fondue-sessio ruokineen ja juomineen. Tasan ei mene siis ranskan- ja saksankielisten vaihtareiden tuutorointi. Viime perjantaina oli vuorossa lumikenkävaellus, johon suuri osa kielikurssilaisista osallistui. Mutta koska vaihtareita on joka kolkasta ja joka lähtöön, tyypit tuli reteesti farkuissa ja tennareissa ja tietty ilman pipoja ja hanskoja. Pakkasta oli sveitsiläisittäin napakasti (-7°) joten lumikenkäoppaiden piti lainata perusitaliaanoille kunnon kengät ja muita varusteita. Vaellus typistettiin myös kahdesta tunnista tuntiin, jottei eteläeurooppalaiset turistit olisi jäätyneet kuoliaiksi. Jouduttiin myös allekirjoittamaan lappu, jonka mukaan yliopisto ei ole vastuussa mistään. Lumikenkäily oli ihan huippukivaa ja reitti oli kieltämättä aika haastava. Takaisin tultiin niin jyrkkää rinnettä, ettei kukaan enää pysynyt pystyssä. Jopa kokenut opas joutui laskemaan peppumäkeä rinnettä alas. Mutta menen ehdottamasti uudelleen, tosin seuraavalla kerralla ehkä ilman peruserasmuslaisia. Kaikesta epäreiluudesta huolimatta alan ymmärtää ranskan lumon, vaikka lausunkin sitä ehkä jopa huonomminkin kuin kaikki arivataiset yhteensä. Onhan se ihan pirun hieno kieli!

Lumikenkävaellus meni jännäksi viime metreillä.

Vaikka oon tietoisesti yrittänyt välttää saksan kieltä nää kaksi viikkoa, vierailu toipilas-Marcon luona pakotti puhumaan jälleen saksaa. Tai pikemminkin sveitsinsaksaa, sillä jalkansa katkaissut Marco toipuu parhaillaan äitinsä luona, joka ei oikeastaan puhunut muuta kuin sveitsiä. Oon ennenkin törmännyt maalla asuviin sveitsiläisiin, jotka eivät oikeastaan puhu edes kunnolla hochdeutschia, jota kuitenkin käytetään uutisissa, sanomalehdissä ja kaikissa virallisissa dokumenteissa. Ihan piristävää stereotypioiden rikkomista, sillä mulla on ollut jotenkin sellainen kuva, että kaikki sveitsiläiset ovat minimissään kolmea kieltä hallitsevia diplomaatteja tai vähintäänkin verotietoja piilottelevia pankkiireja. Todellisuudessa leppoisia juntteja on täällä yhtä paljon kuin missä tahansa muuallakin. Marco näytti meille horror-röntgenkuvia sen jalasta ja ihan näin amatöörikin keittiövaloa vasten pystyi näkemään, että sääriluu oli ennen leikkausta kahdessa erillisessä osassa. Leikkauksen jälkeen otettu röntgen sen sijaan näytti lähinnä työkalupakilta: aika paljon rautaa ja ruuveja näköjään uppoaa yhden sääriluun korjaamiseen. Kuulemma oli kiva kuunnella hereillä, kun lääkärit operoivat paikallispuudutettua jalkaa. Kangasverhon takaa kuului muun muassa pauketta ja luun sahausta, mikä tuntui varmasti mukavalta, kun operoitavana oli oma jalka. Hyi!

Erasmus-tarkkailija.

Ilmapiiri jatkui saksankielisenä ja kansainvälisenä myös viikonloppuna, kun saatiin kutsu etkoille chileläisen Vivin ja tämän ranskalaisen poikaystävän luo. Kutsun välittäjänä oli siis suomalainen Jaana, jonka quebeciläisen poikaystävän Guillaumen kemistikollegoita illan isäntäpari ja suuri osa vieraista oli. Tarjolla oli itsetehtyjä tortilloja ja kaikenlaisia juomia sakesta tanskalaiseen vodkaan ja seurueeseen kuului myös saksalaisia, italialainen, ranskalaisia ja britti. Ilta oli huippumukava, sillä peruserasmusjutustelun sijaan pöydän ympärillä keskusteltiin myös oikeista asioista, kuten politiikasta, parisuhteista ja laskettelusta. Bileet jatkuivat Bernin mukavimmalla klubilla Bierhübelissä (vapaa käännös "oluthuppeli") jossa oli tarjolla vain yli 25-vuotiaille tarkoitetut bileet. Ihan kuin olisi ollut jälleen 18-vuotias (tai pikemminkin 16v.), kun kerrankin kuului baarin nuorimpaan ikäryhmään!

Sveitsi on muutenkin ollut aika bierhübelissä viime ja tämän viikon, kun katolisissa kaupungeissa juhlitaan karnevaaleja. Fribourgissa karnevaalit pidettiin viime viikonloppuna ja koko kaupunki on täynnä konfettia. Bernissä (vaikka kaupunki onkin protestanttinen) juhlitaan tänä viikonloppuna, mutta todennäköisesti päästään karkuun tivolimusiikkia, paperisilppua ja naamiaisasun etsimistä vuorille. Kohteena on jälleen tuttujen vuoristomökki Adelbodenissa. Toivottavasti ei kuitenkaan tehdä marcoja ja pilata hyvin alkanutta kautta lääkärihelikoptereilla ja leikkauksilla.