Erasmus-totuuksia

Ulkomailla asuessa muistaa jälleen, miten totta stereotypiat on. Amerikkalaisista ei saa otettua huonoa kuvaa, sillä niiden naamoilla on kuvasta toiseen sama täydellinen jenkkihymy. Ranskalaiset puhuvat englantia vahvalla korostuksella - jos ollenkaan - ja ovat luonnostaan täydellisen kauniita ja tyylikkäitä ilman minkäänlaista panostusta. Saksalaiset hämmästyttävät kitsastelullaan ("lomakko unohtui kotiin") ja suomalaistytöt (tyttö) juovat eniten kaljaa.

Yhdistä kansalaisuus ja kasvot. Erasmus Elvis-baarissa.

Mut on täällä uusiakin asioita opittu. Mulle oli täysin uusi tieto, että Luxemburgissa puhutaan myös luxemburgia eikä pelkkää ranskaa ja saksaa. Lisäksi bulgrialainen tyttö opetti, miten "kaikki venäläiset tytöt on pahoja ja lisäksi pääosin lesboja". Amerikkalainen poika kertoi puolestaan, että "seksi ja tanssiminen ovat taitoja, jotka jokaisella on syntyessään". (Teki mieli vastata, ettei sulla ton kommentin perusteella taida olla kokemusta kummastakaan). Toinen jenkkipoika taas kertoi tanssivansa niin hyvin, että "säännönmukaisesti koko baari seuraa häntä aina tanssilattialle". Yllättävin tuttavuus oli kuitenkin arkkitehtiopiskelija, jonka kanssa pääsin puhumaan baarissa venäjää. Kaveri on puoliksi ukrainalainen ja puoliksi mauritiuslainen ja opiskelee kaiken lisäksi ranskaksi Belgiassa. Perussekoitus kaikkia maita, kieliä ja kulttuureja.

Mun eka vaihtarikaveri, Myriam aus Deutschland.

Raivostuttavaa, miten moni täällä puhuu kaikkia Euroopan pääkieliä. Moni vaihtari opiskelee Belgiassa, minkä vuoksi sekä ranska että saksa sujuu heiltä ongelmitta. Toinen iso ryhmä on natiiveja ranskan ja saksan puhujia, joiden pitää opetella vaan toinen tämän maan kielistä. Oon ennen pitänyt itseäni suhteellisen kielitaitoisena, mutta täällä on ihan kielivammainen. Hyvä selittää, että kyllä mä osaan englannin lisäksi myös ruotsia, suomea ja venäjääkin, kun ei mitään niistä kielistä täällä kuule. Vasta nyt ymmärtää, miten ranskaa ja saksaa tosiaankin puhutaan ympäri Eurooppaa, Suomessa näiden kielten merkitystä en tajunnut alkuunkaan.

Oonkin yrittänyt ujuttaa saksaa yhä enemmän mun vaihtarienglannin joukkoon ja vastailla kaupassa ranskaksi, jotten olisi niin pihalla tästä eurooppalaisuudesta.

Norja, Luxemburg ja Saksa.

Mun ulkopuolisuuden tunnetta helpotti hieman Venäjän presidentin valtiovierailu Bernissä. Vaikkei Medvedev yleisölle viitsinyt näyttäytyä, tuntui melkein, kuin kaveri olisi tullut kylään. Onneksi Meddu toi tuliaiseksi kaksi venäläistä karhunpentua Bernin karhutarhaan, joka sijaitsee noin 50 metrin päässä meidän kotoa. Aina kun tulee ikävä Venäjää, pitää vaan käväistä Mishan ja Mashan luona ja muistella Pietarin kaduilla ja silloilla kahleissa päivystäviä karhunpentuja. Virallisen tiedon mukaan Misha ja Masha ovat orpoja, mutta epäilen vahvasti että presidentin joukoilla saattoi olla jotain tekemistä karhunpentujen orpouttamisen kanssa. Hämmästyttävää suomalaisesta näkökulmasta oli se, että Medvedev oli Venäjän ensimmäinen päämies, joka on tehnyt valtiovierailun Sveitsiin. Muut ovat vaan tallentaneet rahojaan tänne.

Kaiken kielikursseilun ohella olen yrittänyt päästä mukaan sveitsiläisten sielunelämään lukemalla ahkerasti paikallisia lehtiä. Perinteisen ja parasmaineisin päivälehti Neue Züricher Zeitung uudisti ulkoasuaan tällä viikolla ensi kertaa. Kaikki muutkin lehdet ihmettelivät tätä "radikaalia" muutosta. Itse en huomannut mitään eroa: saksankielisille laatulehdille tyypilliseen tapaan kuvia ei juuri ole ja taviksia saa tosissaan etsiä äijägallerian joukosta. Mut kaikesta raskaasta perinteikkyydestään huolimatta NZZ on varsin laadukas lehti, sillä sveitsiläismedioilla on yhä varaa pitää yllä laajaa kirjeenvaihtajaverkostoa. Juttuja on niin Kirgisiasta kuin Meksikostakin ja kaikki tehty omien toimittajien voimin uutistoimistojen sijaan. Pitänee jatkaa ahkeria sveitsinopintoja tulevaisuuden töiden varalta (tänään opin jo, että saksan jemand on sveitsiksi öpper. Aika likeiset kielet siis kyseessä). Meille tulee kotiin Der Bund, berniläinen lehti, joka pahoista talousvaikeuksista huolimatta tuottaa kelpo journalismia. Tykkään jollain tavalla enemmän paikallisesta tosikkojournalismista kuin hesarimaisesta mukahauskuudesta ja mukalukijaläheisyydestä. Jos joku toimittaja rantautuu kadulle tai kokeilee jotain uutta jännää vempelettä (tällä viikolla liitovarjo) lähinnä hauskuuttakseen itseään, miten se on muka mua lähempänä kuin uutiset vaikkapa Kiinasta, jotka sentään kiinnostavat mua. Kyllä kiinnostavaa ja lukijaläheistä journalismia voi sveitsiläisen esimerkin mukaan tehdä ilman typeriä kepeitä reppareita.

Fribourgin historiaa oppimassa. Edessä eurooppalaisia ja taustalla Rathaus vuodelta keppi ja miekka.

Journalististen tottumusten lisäksi oon huomannut sveitsiläistymistä muissakin asioissa. Jääkaapissa on nykyään noin neljää eri juustoa, joista yhtäkään ei voisi leikata juustohöylällä, ja moikkailen sujuvasta jumpasta lähtiessä muita tyttöjä "Ade zämä (heippa kaikille)" -tervehdyksellä. Kaiken lisäksi tervehdin uusia kavereita kolmella poskisuukolla, joita vielä viime keväänä vierastin. Nyt tapa tuntuu jo aika mukavalta ja lähes luonnolliselta. Onneksi Sasa tulee ylihuomenna opettamaan mulle taas vähän suomalaisuutta!