Monikielisyys onkin yksikielisyyttä

Nyt tajuan viimein mitä on kaksikielisyys. Se ei ole pakkoruotsia tai sitä, että Hanken ja Kauppis on vierekkäin ilman juuri minkäänlaista yhteistyötä. Kaksikielisyys on sitä, että asuu saksankielisessä Bernissä ja matkustaa päivittäin 20 min täysin ranskankieliseen Fribourgiin opiskelemaan saksaa sveitsiläisten kanssa, jotka osaa yhtä hyvin saksaa kuin kaksi vuotta yläasteella saksaa lukenut suomalainen.

Fribourg=Freiburg.Sveitsin kieliraja kulkee ilmeisesti just Bernin ja Fribourgin välillä. Fribourgin yliopistossa suurin osa opiskelijoista on saksankielisiä, mutta itse kaupungilla ei saa edes sämpylää ostettua muulla kuin ranskan kielellä. Lisäksi yliopiston ruokalassa lista on ainoastaan ranskaksi ja syömäkulttuuri muutenkin Ranskasta: jälkiruoka kuuluu hintaan ja aikaa lounaalle on varattu 2 tuntia. Hinta sen sijaan on sveitsiläisittäin halpa (5 euroa) mutta suomalaiseen opiskelijaruokaan tottuneelle kallis. Lisäksi en oo uskaltautunut salaattibuffettin ulkopuolelle, sillä en (vielä) ymmärrä, mitkä ruuasta on lihattomia.

Kaikesta tästä monikielisyydestä, joka itse asiassa on yksikielisyyttä paikasta riippuen (Bernissä pärjää vaan saksalla ja Fribourgissa vaan ranskalla), pelästyneenä oon täyttynyt mun lukujärjestyksen lähes pelkillä kielikursseilla. Tänään oli eka tunti sveitsinsaksaa, mikä oli aivan loistava kokemus. Opettaja on superhauska ja energinen, vaikka kaverilla oli ikää selvästi yli 50 vuotta. Energisyys johtunee vuorikiipeilyharrastuksena (harrastuksen päättelin erittäin timmistä olemuksesta). Kaikki muut ryhmäläiset puhuu lähes täydellistä saksaa, mutteivät kuulemma ymmärrä sveitsinsaksaa. Ryhmässä oli ulkkareiden lisäksi sveitsiläisiä, jotka ei ymmärrä naapuripitäjiensä kieliä! Hämmennystä aiheutti se, että ymmärrän paikoin paremmin sveitsiä kuin saksaa, sillä viimeisinä parina vuotena oon oppinu sveitsiä aika paljon vaan kuuntelemalla. Hyvä yrittää selittää opettajalle, että ymmärtää, vaikkei osais sveitsiä "oikealle" saksalle kääntääkään.

Keltaisissa varjoissa mainostetaan paikallista Cardinale-olutta, jota pannaan keskellä kaupunkia.

Lisäksi nöyrryin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ja ilmottaudun ranskan alkeiskurssille. Ja tietty, ranskan opiskelu on sittenkin kivaa, vaikka oon aina salaa vihannut Ranskaa ja ranskan kieltä. Ranskan ja sveitsin lisäksi opiskelen hochdeutschia kahdella eri kurssilla. Jostain syystä mut on heitetty korkeimpiin tasoryhmiin, mut ainaskin oppii, kun on parempiensa seurassa. Kielipään ylikuumentamiseksi otin myös slavistiikan laitokselta venäjän kurssin, jossa puhutaan onneksi vaan venäjää eikä esim. opeteta venäjää ranskaksi tai saksaksi. Slavistiikan laitos on täällä jaettu Bernin ja Fribourgin kesken, joten osa kursseista pidetään Bernissä. Yliopistoilla on muutenkin sopimus, että opiskelijat saavat valita kursseja eri yliopistoista ilman mitään ylimääräisiä hakuprosesseja tai maksuja. Ikävä kyllä en onnistunut löytämään hyviä kursseja Bernistä (vai miltä kuulostaa muinaisslaavilla kirjoitetun raamatun kääntäminen?), mutta ehkä keväällä keskitän opinnot Berniin Fribourgin sijaan.

Parasta on sveitsiläisten yliopistojen liikuntatarjonta: yliopistoliikuntaan saa osallistua missä kaupungissa haluaa täysin ilmaiseksi ja tarjolla on kaikkea perusjumpista ja pallopeleistä miekkailuun, kiipeilyyn ja golfiin. Kävin jo testaamassa paikallista circuit trainingiä, jota ohjasi alakouluopettajamainen vanha herra. Ohjaus oli niin perinpohjaista, että tunsi olevansa takaisin koulun liikuntatunnilla. Lisäksi liikuttiin pisteeltä toiselle pareittain, mikä edellytti jatkuvaa saksankielistä keskustelua. And let me tell you, hengästyminen ja saksaksi puhuminen samanaikaisesti ei ole kivaa!

Yliopiston päärakennus.

Täällä muutenkin pitää puhua kaikkien kanssa jatkuvasti. Lenkillä pitää moikkailla ihmisiä (ja arvata, millä kielellä tervehdys pitää sanoa) ja kaupassa jos aivastaa, niin vähintään kymmenen ihmistä ympärillä huudahtaa "Gesundheit!". Oon vielä vähän shokissa kaikesta tästä ihmisystävällisyydestä ja lenkillä tuijottelen maata, ettei liikaa pitäisi moikkailla tuntemattomia.

Yliopistolla sen sijaan oon yrittänyt olla sosiaalisesti aktiivinen ja tutustua muihin vaihtareihin. Verkostoitumista vaikeuttaa väärässä kaupungissa asuminen: ekoissa bileissä ehdin mukaan vain baarin jonoon, ennen kuin piti juosta viimeiseen junaan. Vaihtariryhmä on muutenkin mielenkiintoinen, sillä puolet opiskelee ranskaksi ja puolet saksaksi. Kieli siis vaihtelee englannin, saksan ja ranskan välillä. Mikä on vähän epäreilua mun mielestä on se, että suuri osa vaihtareista on kotoisin Ranskasta tai Saksasta, jotka pystyy opiskelemaan äidinkielellään. Aluksia olin ihan raivoissani kielten sekamelskasta, mutta nyt tää pakkoranska tuntuu jo ihan hyvältä idealta. Ja onneksi mulla on oma kotisveitsiläinen, joka opettaa mulle niin ranskaa, saksaa kuin sveitsiäkin. Mutta viikon paras kielitunti on ehdottomasti ollut paikallinen Maajussille morsian -ohjelma, jossa sveitsiä puhutaan hitaasti ja yksinkertaisesti. Viikon kohokohta oli, kun ymmärsin ohjelman lehmähuutokaupassa käydyn keskustelun!