Uudessa kotikorttelissa motoristien ja caipirinha-baarien ristitulessa

Berniin saapuminen oli tällä kerralla erilaista. Aiemmin olen vain käynyt kaupungissa - vaikkakin lukuisia kertoja - mutta nyt täällä pitäisi oppia elämään. Ei siis ihme, etten saanut unta kolmeen matkaa edeltäneeseen yöhön. Koko kaupunki näytti erilaiselta ja onneksi myös aiempaa kiinnostavammalta. Saksakin oli ymmärrettävämpää, vaikka sveitsin kieli on vielä

puoliksi hepreaa. Tai espanjaa, kuten saksalaiset kuulemma kuvailee käsittämättömiä kieliä.

Uusi koti, me asutaan oikealla puolella keskikerroksessa.

Berniin saapuminen sujui varsin pehmeästi. Jääkaapissa oli skumppaa ja pihalla vietettiin "Sveitsin suurimpia korttelifestareita". Nimi on jo itsessään käsitteellinen mahdottomuus, mutta homma meni entistä omituisemmaksi, kun Thomas alkoi avata festarin taustoja.

Uusi kotikorttelini on nimeltään Matte ja alue sijaitsee Aare-joen varrella Bernin vanhan kaupunkin alapuolella. Matte on siis entistä kauppiasaluetta, minkä vuoksi se on elänyt omaa elämäänsä erillään muusta kaupungista ja vastaanottanut jokea pitkin lipuneita vieraan maan kauppiaita. Historiansa vuoksi tällä muutaman sadan asukkaan asuinalueella on myös oma kieli, matte-änglisch, jota kukaan ei tosin enää osaa. Viereissä talossa sijaitsevassa yhteisökeskuksessa tosin kovasti yritetään järjestää kielikursseja kauppiaiden vanhan salakielen (jolla hämättiin typeriä asiakkaita) pelastamiseksi.

Nykyään Matte on sveitsiläisittäin rentoa seutua. Naapureina ei ole niitä legendaarisia sveitsiläisiä naapureita, jotka soittaa poliisit omiinkin bileisiinsä jos meteli käy liian kovaksi. Meidän naapureina on sen sijaan homopariskunta, jotka on yhdessä mutta asuu eri kerroksissa. Toinen on über-hippi, jolla on massiivinen kivipenis olohuoneen nurkassa ja toinen on klassinen insinööri kotiteattereineen ja pikkutarkkoine siivousfetisseineen. Kaverit tajus heti kättelyssä, ettei heidän elintapansa mahdu saman katon alle, joten ratkaisuna oli Halos-Arajärvimäinen naapuruussuhde. Muista naapureista tiedän vaan sen verran, että yksi niistä tykkää nostella painoja alasti parvekkeellansa, joka sijaitsee noin 30cm päästä meidän parvekkeesta.

Koska asukkaat on tällaisia ei-sveitsiläisen mukavia ja rentoja, pystytään pihalla myös järjestämään joka toinen vuosi korttelifestarit. Tarjolla oli pienten ja paikallisten bändien musiikkia, kaljavaunuja, tex-mex-kojuja ja kiinalaista ruokaa. Lisäksi noin 400 neliön alueelle oli onnistuttu änkemään kuusi (!) caipirinha-baaria. Ovesta ulos ja heti oli tequila-koju edessä. Loisteliasta!

Mattefest, Sveitsin suurin korttelifestari.

Tapahtuman takana on paikallinen asukasyhdistys, mikä nyt sinänsä on aika normaalia. Erikoiseksi yhdistyksen tekee sen johtohahmo, joka on paitsi paikallisen Broncos-moottoripyöräjengin johtaja ja kaupunginvaltuutettu myös kirjailija (omaelämänkerta jo kirjoitettu) ja helikopterilentäjä. Tämä yli viisikymppinen karju jengitunnuksin koristellun nahkaliivinsä kanssa tuli vastaan sunnuntaina niin kadulla kuin lehtien otsikoissakin. Kodin edustalla hän lakaisi kiltisti festarisotkuja, kun lehdet spekuloivat pahoinpitelyvälikohtauksella, jossa motoristipomon väitettiin vetäneen paikallista ravintolanomistajaa turpaan.

Kylätoimikunta.

Broncos-nahkaliivit ovat tuttu näky myös muilla kaupungin festareilla, sillä heidät palkataan usein järjestyksenvalvojiksi massatapahtumiin. Järjestyshäiriöitä ei juuri ole, sillä motoristien maine ja ulkoinen habitus auttavat ovat itsestään rauhoittamaan festarin kuin festarin.

Suomessa moottoripyöräjengit pörrää enemmän tai vähemmän yhteiskunnan ulkopuolella, mutta sveitsissä jopa motoristit on integroitu mukaan yhteisölliseen toimintaan!

Sveitsikliseet kehiin.

Toinen ensimmäisten päivien kohokohta oli paikalliseen jumppasaliin tutustuminen. Jumppa oli tietty keskellä arkipäivää, jolloin vaan kotiäidit ehtii paikalle, ja sali täynnä näitä hasfrauta. Menin jumppaan suomalaisen kaverin kanssa ja myös ohjaaja oli suomalainen. Paikka oli varsin sympaattinen hieman koomisella tavalla. Musiikki, jumppavarusteet ja ohjaajan suomen kieli oli kaikki suoraan 80-luvulta. Niin käy kun asuu vuosikymmeniä ulkomailla: suomi muumioituu sellaiseksi, mitä se oli vielä poismuuttaessa. Mutta jumppa pidettiin tietty sveitsinsaksalla ja oli tosi tehokasta. Lisäksi kaikki moikkaili toisiaan ja jutteli pukuhuoneessa ja itse omistaja tuli kyselemään multa, mikäs tyyppi oikein olen. Hämmentävää suomalaisten ja venäläisten mykkien jumppakokemusten jälkeen!