Yksi äänestyskoski eläkkeiden leikkaamista, sillä "asiantuntijat" olivat laskeneet, ettei eläkepotti nykyisellä maksutahdilla riitäkään enää nuoremmille sukupolville. Aloitteen vastustajien laskelmat taas kertoivat päinvastaista. Lakialoite oli siis täysin vakuutusmatemaattinen, ja siten täysin perusäänestäjän tietämyksen ulkopuolella. Silti puolueet pelasivat onnistuivat olemaan jommallakummalla kannalla ja mainoksia oli pitkin lehtiä ja katuja viikkokausia ennen itse äänestystä. Aloite kuitenkin äänestettiin nurin, eli kansa sanoi "ei" leikkauksille. Ilmeisesti asiasta pystyi olemaan jotain mieltä ilman sen tarkempaa vakuutusmatematiikan tuntemusta. Okei, kyllähän demokratiaan kuuluu käsittämättömistä asioista äänestäminen, mutta koko homma meni yli hilseen, kun luin tänään lehdestä, että kyllä niitä eläkkeiden sittenkin leikataan. Eli ilmeisesti suora demokratia toimii siihen asti, kunnes tajutaan, että olosuhteet vaativat päinvastoin toimimista. Abstimmungen hin oder her: Die Renten sinken trotz Nein des Volkes.
Viikonlopun toinen ohjelmanumero oli päättää, tarvitsevatko sveitsiläiseläimet asianajajan vai eivät. Asia kiinnosti kovasti myös Suomessa, vaikka kyse oli yhdestä lisävirasta per kanton. Myös tämä aloite äänestettiin kumoon, mutta mediassa (Sveitsin ulkopuolella) koko äänestys saatiin vaikuttamaan joltain maailmaa suuremmalta kysymykseltä, tyyliin: lopetaanko Sveitsissä eläinrääkkäys vai ei. Käytännössä äänestys oli ehkä hivenen vähäpätöisempi: ilman lakiakin kantonit ovat jo palkanneet tällaisia asianajajia. Yksi täkäläinen kaveri sanoi äänestäneensä asianajajaa vastaan, sillä "virka ei muuttaisi käytännössä mitään, samanlaiset lait ja mahdollisuudet ovat jo olemassa eläinten suojelemiseksi".
Kolmas äänestys koski jotain solulääketieteellistä kysymystä, josta en oikein kuullut tai nähnyt mitään ennen tai jälkeen vaalien.
Vaikkei äänestyksistä juuri mitään muuta hyötyä olisikaan, niin ainakin ne tekevät politiikasta kiinnostavaa. Noi parin päivän takaiset kansanäänestykset on jo lähes unohdettu, sillä edessä jyllää jo uusi kansanäänestykseen liittyvä poliittinen kohu. Joku perusjamppa oli ajatellut, että nyt riittää yritysjohtajien jättibonukset ja alkanut kerätä tukijoiden allekirjoituksia, jotta aiheesta saataisiin aikaan kansanäänestys. Kaveri keräsi (ehkä parin muun avulla) tarvittavat 100 000 allekirjoitusta ja nyt on luvassa kansanäänetys osakkeenomistajien vallan lisäämisestä ja siten yritysjohtajien bonusten rajoittamisesta. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee se, että Sveitsin oikeistopopulistinen SVP-puolue (oli myös mineraattiäänestyksen taustalla) on ilmoittanut tukevansa herran kampanjaa rajoittaa yritysjohtajien palkkoja, vaikka yleensä tämäntyyppiset kysymykset ovat olleet vasemmiston tukemia. Kuvio kuvaakin hyvin Sveitsin tämän hetkistä poliittista tilannetta: SVP porskuttaa vahvana suoran demokratian siivellä ja muut puolueet ihmettelevät vieressä, että miten tässä näin pääsi käymään.
Suora demokratia nimittäin mahdollistaa aika hyvin sen, että äänestysaloitteita tehtailevat poliitikot ja kansalaiset määräävät myös, mistä julkisuudessa puhutaan. Agenda setting ei olekaan enää johtavien poliitikkojen, talousvaikuttajien tai toimittajien käsissä, vaan aika paljolti suoran demokratian ohjaamaa. SVP ja erityisesti sen johtaja Christop Blocher ovat tajunneet tämän ja vääntävät nyt aloitteita aiheesta kuin aiheesta. Vasemmistopuolueet seuraavat hämillään vierestä, eivätkä oikein osaa edes järjestäytyä oppositioksi tai tehdä omia aloitteita samalla kun SVP rinnastaa minareetit ohjuksiin ja syytää pelkoa ja epäluuloa maahanmuuttajia kohtaan.
Blocher on muutenkin aika ihme tyyppi. Blocherille ei riitä, että se on tehnyt uran yhtenä maan johtavista teollisuuspampuista, vaan kaveri halusi nousta myös huipulle myös politiikassa. Nyt Blocher tunnetaan pikemminkin Sveitsin maahanmuuttovastaisen politiikan isänä kuin teollisuusjohtajana. Kaveri on onnistunut missiossaan hyvin, sillä proffa näytti luennolla tänään vaalitutkimusta, jonka mukaan pelottavan iso osa äänesti SVP:tä johtajan tunnettavuuden vuoksi, kun muiden puolueiden kannattajat tekivät valintansa pääosin asiakysymuysten perusteella.
Yksi syy muiden puolueiden avuttomuuten voi tosin johtua näiden poliittisesta kulttuurista, johon ei kuulu oppositio. Opin just viime viikolla uuden sanan, Konkordanzpolitik, mikä kuvaa ilmeisesti juuri sveitsiläistä systeemiä. Konkordanzissa valtaa pitävät kaikki puolueet yhdessä, joten kukaan ei jää oppositiooon. Seitsemänministerisessä hallituksessa on edustajansa kustakin puolueesta. Virallisesti ministerit eivät saa olla eri mieltä toisten ministerien kanssa, joten väittelyt käydään lähinnä parlalamentin ja hallituksen välillä. Koska ministerien pitää julkisesti seistä hallitusten päätösten takana, voivat he joskus joutua näennäiseen erimielisyyteen jopa oman puolueensa kanssa. Jos joku päätös äänestetään läpi, ei siitä enää saa olla virallisesti eri mieltä. Mutta tietty kaikki tietävät, mitä kukin ministeri oikeasti ajattelee, poliitiinen show on vaan osa konkordanzia.
Ja tämä muka-ei-olla-erimielisiä-systeemi ajaa puolueet siten väittelemään keskenään kansanäänestysten yhteydessä. Ei ihme, että SVP on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Kansanäänestyspopulismissa ne jyrää muut puolueet 6-0, mikä ei ole hirveän hyvä asia ainakaan vähemmistöjen kannalta. Meidän politiikan kurssilla proffa esitteli just tutkimuksia, miten suoran demokratian äänestykset ovat viime vuosina epäonnistuneet suojelemaan vähemmistöjä. Turvallisuusviranomaiset, kuten poliisi ja armeija, sen sijaan porskuttavat vahvasti, onhan SVP nimenomaan muistanut joka välissä varoittaa kaikista (olemattomista) vaaroista. Valmisteilla onkin kansanäänestys, joka ehdottaa rikoksia tehdeiden ulkomaisten karkottamista maasta.
Pääsinkin esittelmään mun uutta ja vielä kovin vajanaista tietämystä Sveitsin poliitikasta viime perjantaina Politische Kommunikation -luennolla. Olin ollut torstaina erasmusbilettämässä Bernin vaihtareiden kanssa ja juonut mukavien uusien ja vanhojen suomalaistuttavien kanssa ehkä yhden oluen liikaa. Raahauduin kuitenkin luennolle, vaikka aamulla aivot raksuttivat tyhjää. Kaiken koomailun keskellä saksankielisellä luennolla havahduin siihen, kun proffa kysyi "Wie ist das in Finnland? "Öööööhh..." "Sie kommen aus Finnland, oder?" (teki mieli sanoa, että en) "Ööööhh, well yes, but my German is lost now so may I answer in English? And what was the topic? And the question?" Mutta lopulta onnistuin kuitenkin vertailemaan suhteellisen fiksusti Suomen ja Sveitsin poliittista systeemiä ja sen vaikutusta poliittiseen viestintään. Tauolla piti sitten selitellä opiskelukavereille, etten mä oikeasti näin idari tai huono saksassa ole, mutta eilen vähän juhlittiin. Heti tuli enemmän sympatiaa.
Ja lopuksi vielä karhu-uutisia! Finn ja Björk ovat saaneet kaksoset! Lisää voi lukea esim. täältä.
Hienoa, että kerroit tuosta konsensuspoliittisesta järjestelmästä. Jatka samaan tyyliin ja sivistä meitä Sveitsin omintakeisista ratkaisuista. Tähän asti olen pitänyt opposition puutetta yhtenä tyypillisenä diktaatuurimaan piirteenä, mutta että Sveitsin kaltaisessa vanhassa demokratiassa ei ole hallitus-oppositio asetelmaa, tuntuu ihmeelliseltä. Parlamentin tehtäväksi tulee silloin hallituksen toimien arvostelu. Kansanedustajat toimivat kuitenkin yksilöinä, koska heidän puolueensa on hallituksessa eikä mikään puolue esitä hallituksen linjalle omaa vaihtoehtoaan. Omituista mutta kiinnostavaa.
VastaaPoista