Sveitsiläisiä kohtaamisia

Yksi vaikemmista asioista oppia uudessa kulttuurissa on tervehtimissäännöt. Oon vähän väliä pulassa täällä, kun en tajua miten nyt totakin tyyppiä pitäis tervehtiä. Nyrkkisääntö on se, että uusia tuttavuuksia kätellään ja tuttuja pussataan kolme kertaa poskelle. Tämä sääntö koskee siis naisen ja naisen tai miehen ja naisen kohtaamista. Miehet vain kättelevät tai puolihalaavat samalla hakaten toista selkään, ikään kuin osoittaakseen ettei tässä mistään hellyydestä ole kyse.

Ensikättely on sinänsä aika helppo osata, mutta heti sen jälkeen ollaan vaikeassa tilanteessa. Kun tapaa jonkun uuden tyypin jonka kanssa juttelee viisi minuuttia, niin miten sitten pitäisi hyvästellä. Ollaanko jo tuttuja, eli pitäisikö antaa poskisuudelmat vai kätellä myös hyvästellessä. Tai jos keskustelu on hyvin lyhyt, riittääkö pelkkä tervehdys?

Joku voisi sanoa, että anna sveitsiläisten päättää miten hyvästellään. Mutta mitä teet, kun kaveri ojentaa käden käteltäväksi ja posken suudeltavaksi samanaikaisesti. Silloin kaiketi tehdään molemmat samaan aikaan. Lisäksi poskipusut on mulle vielä vähän epämiellyttäviä, koska en osaa kaikki siihen kuuluvia salakoodeja: pitää tehdä muiskaus-ääni vai ei, pitää posken koskea poskea vai ei, ja mitä teet kun toisen tekee poskipusut liian lähellä suuta. Sen oon jo oppinut, ettei toisen poskea saa huulilla koskea.

Lisäksi kolme poskisuudelmaa on aika iso määrä, varsinkin kun saapuu bileisiin, jossa kymmenen tyyppiä odottaa rivissä. Oon ihan varma, että muillakin on naurettava olo, kun yksi pussaa kaikki tyypit läpi ja muuta seuraavat sessiota sivusta. Ongelmia aiheuttaa myös bileistä lähteminen, sillä usein juhlissa tapaa uusia ihmisiä, joita on alkuillasta pitänyt vain kätellä. Pitääkö siis bileistä poistuessa pussata vain vanhoja tuttuja vai myös niitä uusia? Koko ringin läpikäyminen on aika tuskallista, varsinkin "jos bussi lähtee kahden minuutin päästä" (lainaus Jaanalta). Sveitsiläisillä on tapana myös jaaritella hyvästejä vähintään viisi minuuttia, minkä vuoksi lähtöön pitää valmistautua aina ajoissa. (Thomas luulee usein, että lyön luurin korvaan, kun puhun suomalaisten kavereiden/vanhempien kanssa. Se ei voi ymmärtää, että suomalainen voi lopettaa puhelun ilman jaaritteluja, nopealla "palataan taas, moi" tokaisulla. Sveitsiläiset lopettavat puhelutkin pitkän kaavan mukaan).

Kaiken lisäksi tervehtimissäännöt vaihtelevat paikan mukaan, mikä kävi ilmi, kun tapasin sulkapallohallissa yhden tutun pelien jo päätyttyä. En ollut ihan varma, pitääkö tässä hikisenä alkaa pussailemaan ja sveitsiläinen antoi epäselviä signaaleja ojentamalla käden ja posken samanaikaisesti. Tulkitsin sen merkiksi, että poskipusut kuuluvat tähänkin tilanteeseen. Saatoin olla väärässä, sillä törmäsin samaan kaveriin samassa paikassa myös viikkoa myöhemmin ja silloin se tyytyi heiluttamaan kättä turvallisen välimatkan päästä, eikä tullut edes tavalliseen tapaan juttelemaan. (Ehkä se pelkäsi että meen taas hikisenä poskipusuttelemaan.) Kolmannella kerralla osasin jo sujuvasti heiluttaa kättä ja pysyä sopivan välimatkan päässä, mikä vaikutti tyydyttävän kaikkia osapuolia.

Jottei asia olisi liian yksinkertainen, törmäsin samaan tyyppiin jumpan jälkeen liikuntahallin edessä. Vaikka olin taas hikinen, ilmeisesti urheilupaikan ulkopuolella saa poskipusutella. Sääntö pitänee koodata siis siten, että sulkkiskentällä ja jumpassa ei hirveästi pussailla, mutta urheiluareenojen ympäristössä se on ihan ok.

Toinen hämmenystä aiheuttava tervehtimisympäristö on työpaikka. Yliopistolla kuulemma kollegat tervehtii poskipusuin, mutta yksityispuolella pankeissa ja muissa vastaavissa poskipusuttelu on epäammattimaista. Esim. Thomas ei koskaan tervehdi poskisuudelmin kollegoitaan, mutta multa sitä odotetaan, koska en ole kollega, vaan kollegan tyttöystävä. Yliopistolla opettajia ja proffia ei tietenkään pussailla, paitsi jos kyseessä on poikkeustilanne, kuten meidän ranskan intensiivikurssilla, jonka opettajalle annettiin kurssin päätteeksi lahja. Kiitoksena opettaja kiersi luokan läpi poskisuutelemassa kaikki oppilaat. Opettaja oli tosin about 25-vuotias, joten ehkä oltiin enemmän kavereita sen kanssa kuin opettaja-oppilas-suhteessa.

Sveitsiläisten kohtaaminen on ollut muutenkin hämmentävää, sillä täällä on tapana moikkailla myös tuntemattomia tietyissä tilanteissa. Vuorivaelluksilla moikataan kaikkia vastaantulijoita alueesta riippuen ranskaksi tai saksaksi, mutta talvella hiihtokeskuksissa sitä ei sitten tehdä. Hississä joku saattaa tervehtiä, mutta ehkä kypärä ja laskulasit sekä suuri ihmismäärä vaikeuttaa moikkaamista, että sitä ei sen vuoksi tehdä.

Välillä myös junassa vieressä istuva tuntematon saattaa hyvästellä, vaikkei sanaakaan olisi koko junamatkalla vaihdettu. Juoksulenkillä toisia lenkkeilijöitä pitäisi myös moikata, mutta välttelen tilannetta tuijottamalla maata ja kuuntelemalla musiikkia.

Vaikka olen täysin pihalla vielä tervehtimissäännöistä (joita ei kuulemma ole, "pitää vaan tietää"), oon oppinut tulkitsemaan jo vähän sveitsiläistä käytöstä. Näähän on täällä kohteliaita hamaan loppuun saakka, vaikka toinen olisi laskenut juuri päälle laskettelurinteessa. Ihmettelin taannoin Marcolle, miksi Thomas sanoi "Alles gut" sille miehelle joka ajoi sen päälle rinteessä, vaikka näin ei ollut. Marco koodasi "alles gut" sanonnan jotenkin, että "en ole kuolemassa, vaikka sattuukin, mutta voitko painua helvettiin siitä". Eli pitää vähän yrittää tulkita pintaa syvemmälle näiden sveitsiläisten käytöstä. Samanlainen tuplamerkitys on yleensä anteeksipyyntelyssä. Koska täällä juna-asemat ovat ruuhka-aikaan aivan tukossa, törmään yleensä vähintään pariin ihmiseen yrittäessäni ehtiä aamujunaan. Suomalainen mulkaisi aika pahasti, jos joku runnoisi rautatieaseman ruuhkassa. Sveitsiläinen sen sijaan pyytää anteeksi, ihan kuin syy olisi ollut heidän. Oikeasti (tää on mun oma päätelmä) sana "entschuldigen" tässä tilanteessa tarkoittaa "senkin idiootti, älä tule päälle. mutta koska olen sinua parempi ihmisenä, pyydän kauniisti anteeksi ja jatkan matkaa". Tän takia nää ei ymmärrä vihaisia mulkaisuja (Sasan teorian mukaan sveitsiläinen ei ole ennen suomalaisen kohtaamista sellaista nähnyt). Sveitsiläisillä opiskelijoilla on nimittäin erittäin ärsyttävä tapa puhua jumpassa kovaan ääneen (kovaan siksi, että oma ääni pitää saada kuulumaan musiikin päälle). Tää jatkuva puheensorina saa mut raivon partaalle kun yritän keskittyä urheilemaan ja välillä (aika usein) mulkoilen näitä juttupiirejä aika vihaisesti. Ne katsoo vaan viattomasti takaisin, ymmärtämättä mun katseen sosiaalista merkitystä.

Naapureita täällä tietty moikataan aina, mikä on musta enemmän normaalia, kuin suomalaisnaapurit jotka eivät aina jaksa edes vastata tervehdykseen. Hämmentäviä hetkiä seuraa vaan, jos sattuu postilaatikolle tai pesutupaan naapurin kanssa samaan aikaan. Koska svetsiläisillä on tarve small talkiin, yleensä ne alkaa puhella jostain sveitsin murteella. Välillä en jaksa edes sanoa, etten tota murretta oikein ymmärrä, sillä aihe on yleensä sama: naapurit jaksaa vieläkin päivitellä tulvaa joka tapahtui viitisen vuotta sitten ja tulvi meidänkin talon kellariin ja alakertaan. "Silloin vettä oli näiden postilaatikoiden korkeudelle asti", "Piti tämä pesutupakin silloin uusia". Ihan loistavaa, että on jotain, mistä puhua, mutta ehkä aiheen voisi vaihtaa ainakin noin viiden vuoden välein.